Näin syntyi kirja jota ei kirjoitettu

Keltanuttuinen Tonttu

Kun kääntelin käsissäni satukirjaa Keltanuttuisesta Tontusta, tajusin, ettei sitä ollut kirjoitettu lainkaan.

No, viimeistelyvaiheessa toki tarina täytyi saada tekstiksi, jotta se saatiin kirjaksi, mutta muuten tarina syntyi viikossa tiimityönä draaman keinoin.

 

Tarina Keltanuttuisesta Tontusta syntyi osana matkailukohteen kehittämisprojektia. Hullu Poro Oy ja sen yrittäjä-omistaja Päivikki Palosaari halusi kehittää Taivaanvalkeiden kohteesta uudentyyppisen, erilaisen kohteen.

Teemaksi valikoitui alueen historiasta, perinteestä ja tarustosta kumpuavat myytit ja tarinat. Osana TEKES-hanketta käynnistettiin kehityspolku tarinan kirkastamiseksi. Tiedettiin, että tontut ja maahiset tulevat olemaan tärkeässä osassa, mutta tarvittiin vielä ydintarina.

 

Tarina syntyi työpajoissa

Ydintarinan laadun varmistamiseksi työn ohjaajiksi haettiin alan parhaimmistoa. Brittiläinen dramaturgian professori Allan Owens ja Susinnon  asiantuntija, filosofian tohtori Anne Pässilä ottivat ohjat yhden syksyisen viikon ajaksi Taivaanvalkeissa vuonna 2015. Hullu Poron henkilökunnasta koottiin luova tiimi, jonka tehtävänä oli työstää tarinaa dramaturgien ohjauksessa.

Allanin ja Annen ohjauksessa luova tiimi kehitteli henkilöitä, tarinaa, sen juonenkäänteitä ja huippukohtia. Ei sopinut myöskään unohtaa sankarin vastoinkäymisiä ja niistä selviytymistä. Tarinaan haettiin myös syvyyttä, metatason opetusta. Se löytyikin.

 

Löydä sisäinen tonttusi

Tarina kehittyi ja syveni päivä päivältä. Välillä käytiin kävelemässä Taivaanvalkeiden metsäpoluilla hakemassa inspiraatiota.

Keltanuttuisen Tontun tarina
Metsäretkellä hakemassa inspiraatiota. Kuvassa Anne Pässilä, Allan Owens ja Hullu Poron luovan tiimin jäseniä

 

Välillä rakenneltiin ryhmissä eri materiaaleista majoja, sellaisia, joissa kuvittelimme tonttujen ja maahisten asustavan.

Keltanuttuisen Tontun tarina
Syntymässä tonttujen ja maahisten asumuksia

 

Anne Pässilä piirsi jokaisena päivänä tarinaa suurelle, pitkälle paperille. Päivä päivältä tarina, sen henkilöt ja juonenmutkat piirtyivät silmiemme eteen värikkäinä piirroksina. Iltaisin Allan saneli sanelulaitteelleen sen päivän tarinan pätkän.

 

Viikon aikana rakentui tarinan draaman kaari, sadun päähenkilöt, juoni, seikkailu ja sen ratkaisu sekä se Suuri Opetus jota haettiin. Taivaanvalkeista sukeutuisi Tonttulan Elämyskylä, jonne ihmiset saisivat tulla löytämään luonnon, tonttujen ja maahisten valtakunnan ja sen tärkeimmän, oman Sisäisen Tonttunsa.

 

Viikon aikana syntynyt tarina purettiin äänitteestä ensin englanniksi tekstiksi käsikirjoitusmuotoon. Sen jälkeen se suomennettiin. Kun suomenkielinen käsikirjoitus oli halutussa mallissa, lähti käsikirjoitus käännettäväksi. Satukirja julkaisiin 7 eri kielellä – tulihan se myyntiin yhteen Suomen kansainvälisimmistä matkailukeskuksita, Leville.

 

Keltanuttuisen Tontun seikkailut jatkuvat

Keltanttuisen Tontun tarinan ympärille on nyt rakentunut kokonainen elämyskylä. Tutustu Tonttulan Elämyskylään tästä videosta, ellet pääse itse paikalle!

Jos haluat tietää, millainen on Keltanuttuisen Tontun tarina, pääset eteenpäin näistä linkeistä:

 

Jatkoseikkailu syntyi perinteisemmin

Jatkoseikkailu syntyi perinteisesti kirjoittamalla. Sen tapahtumat vievät sinut Tonttulan Elämyskylän salaisiin paikkoihin ja tutustut paremmin Tonttulan väkeen. Kirjan on kirjoittanut Anne Lukkarila ja kuvittanut Tiina Puljujärvi.

 

Keltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuusKeltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuus
Jatko-osa Keltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuus kirjoitettiin perinteisesti. Kirjan kirjoitti Anne Lukkarila ja kuvitti Tiina Puljujärvi.

 

Ote jatko-osasta Keltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuus

Tonttutyttö seurasi niskat nyrjällään mahtavan Seitakiven avautumista ja odotti malttamattomana sen heräämistä puhumaan. Hetken hiljaisuuden päästä kivi virkkoi:

  –  Kuuntele tarkoin, kerron tämän vain tämän yhden kerran. Tonttujen ja maahisten esi-isät ovat asuneet näillä mailla tuhat rauhan vuotta. Nyt kun Tonttulan Piilo on avattu ihmiskunnalle, on paikalle tullut uusia kulkumiehiä, ihmisiä, jotka toimivat eri tavoin kuin täällä eläneet. Valitun tehtävänä on selvittää salaisuus, joka takaa tonttujen, maahisten ja ihmisten yhteiselon ja  seuraavankin tuhatvuotisen rauhan.  Se on nyt sinun tehtäväsi.

   Tarvitset siihen neuvokkuutta ja Tonttulan kylän viisi taikapaikkaa. Taikapaikoista löydät viisi voimatarinan, Luotteen, osaa. Tuo löytösi minulle niin tulkitsen Luotteen viestin teille. Sen jälkeen seuratkaa viisautta tarkoin ja vaalikaa sitä, jotta se ei koskaan unohtuisi. Etsimäsi löydät täältä kylästä. Aloita sieltä, missä ajatuksesi virtaa kaukaisiin maihin.

   Mutta muista, sinun täytyy suoriutua tehtävästäsi ennen kuin viimeinenkin kesään väsynyt lehti putoaa maahan.

Sitten kivi sulkeutui.

 

Haluatko sinä kirjoittaa oman kirjan? Tule kässärikurssille!

Tällä verkkokurssilla kirjoitetaan omaa kirjaa omaan tahtiin: omasta kirjasta haaveileva tai sellaista työstävä saa työkalut käsikirjoituksen tekemiseen valmiiksi näiden 7 askeleen avulla.

Saat joka viikko uudet materiaalit ja tehtävät, joiden avulla saat ryhtiä kirjoittamiseen ja kaikki tarvitsemasi työkalut oman käsikirjoituksesi työstämiseksi kirjaksi asti.

Tällä kurssilla käymme läpi nämä asiat:

1.viikko: Idea, aihe, teema, näkökulmaratkaisut ja kirjan nimi

2. viikko: Synopsis, rakenne ja luvutus

3.viikko: Juoni, draaman kaari ja käännekohdat

4.viikko: Uskottavan ja koukuttavan kuvaamisen tekniikat

5.viikko: Henkilökuvauksen työkalustoa: moniulotteisuus ja motiivit, päämäärät

6.viikko: Editointi, käsikirjoituksen malli ja muoto

7.viikko: Oman kirjan julkaisukanavat: omakustanne ja kaupalliset kustantamot

klikkaa kuvasta lisätietoja

 

Tai ehkä haluat kehittyä kirjoittajana? Nappaa maksuton kurssi hyödyksesi

Haluatko sinä kirjoittaa tarinoita ja parantaa taitojasi kirjoittajana?

Voit aloittaa heti ja vieläpä ilmaiseksi! Saat vaihtelevasti vinkkejä luovan kirjoittamisen eri lajeihin: proosaan, lyriikkaan, draamaan ja tietokirjoittamiseen.

Kirjoita paremmin – maksuton jatkuva sähköpostikurssi

PKirjaudu mukaan niin saat

  • vinkkejä ja harjoituksia kerran kuussa luovan kirjoittamisen ja julkaisemisen tueksi
  • tietoa uusimmista bloggauksista
  • uutisia Luovan Kirjoittamisen ja Luovan Kustantamisen uusista tuulista
  • ennakkotietoa tulevista AK Kustannuksen palveluista, e-oppaista ja muusta tuotannosta
  • reiluja tarjouksia VAIN kuukausikirjeen tilaajille! Kurkkaa tämänhetkinen valikoima Kaupasta.

Kuukausikirjeen tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään, ja voit kirjautua  helposti pois sähköpostilistalta milloin vain.

Tervetuloa – KIRJAUDU TÄSTÄ!

Anne Lukkarila

kirjoittajaohjaaja, tietokirjailija ja indiejulkaisija

www.akkustannus.com

www.kirjoitaparemmin.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *