Kirjoita uskottavampia henkilöhahmoja –

sukella henkilösi ydinminään

 

Uusi verkkokurssi paljastaa sinulle kirjoittajan aarreaitan – Arkkityypit

 

Kirjoittajana tiedät varmasti, että uskottavien päähenkilöiden luominen on elintärkeää kiinnostavan tekstin aikaansaamiseksi. Mutta oletko löytänyt oikeasti toimivia ja helposti omaksuttavia työkaluja henkilöiden kuvaamisen ja henkilögallerian rakentamisen avuksi?
Kun aloin itse kirjoittamaan ensimmäisiä käsikirjoituksiani, yritin löytää selkeää ja inspiroivaa henkilökuvauksen työkalustoa, mutta en löytänyt. Onneksi oivalsin, että käytössäni on oikea henkilökuvauksen aarreaitta, Tasapainon Avaimet! Olen yksi sertifioiduista Tasapainon Avaimet -kouluttajista ja ryhdyinkin innolla soveltamaan tätä testattua ja tuloksekasta persoonallisuusanalyysia  luovaan kirjoittamiseen.

Syntyi Sukella päähenkilöön -työkalusto kirjoittajan avuksi.

 

Arkkityypit – inspiroiva työkalu moniulotteisempien henkilöhahmojen kirjoittamiseen

Tasapainon Avaimia on kaikkiaan yhdeksän, ja ne osoittautuivat loistaviksi apuvälineeksi uskottavan henkilöhahmon rakentamisessa. Lähikursseilla fiilis on ollut aina innostunut ja on ollut hienoa huomata, miten henkilöt ja henkilögalleriat ovat kehittyneet näiden työkalujen avulla.

Arkkityypit on yksi näistä yhdeksästä avaimesta. Ne ovat yksi käyttökelpoisimmista ja helpoimmin omaksuttavaista kirjoittajan työkaluista. Kun opit käyttämään arkkityyppejä henkilöhahmojen luomisessa, voit olla varma, ettei hahmosi jää kaksiulotteiseksi! Myös henkilögalleriat saavat väriä ja kiinostavuutta, kun osaat hyödyntää eri arkkityyppejä niiden luomisessa.

 

Arkkityypit -koulutuksesta sanottua:

Parasta koulutuksessa oli se, miten kerrankin sai aivan konkreettisen työkalun kirjoittamisen työkalupakkiin. Koulutettava asia, henkilöiden persoonaan ja käyttäytymiseen liittyvät erityispiirteet, tuotiin erittäin havainnollisesti ja selkeästi esille. Isona yllätysbonuksena lisäksi se, että ymmärrän nyt itseänikin paremmin.

Henkilöiden eroavaisuuksia käsiteltiin inspiroivien kirjoitusharjoitusten avulla. Itselleni avautui aivan uusi näkökulma uskottavan henkilökuvauksen kirjoittamiseen ja lisäksi mukaan sai materiaalin, josta on varmasti suuri apu kirjoittamiseen jatkossa

  • Jenni, Rovaniemi

 

Nyt suositut Sukellus-kurssit ovat saatavana myös etäkursseina: voit aloittaa kurssin milloin haluat ja opiskella omaan tahtiin.

Saatavillasi on yksi suosikeistani – Arkkityypit.

 

Tällä verkkokurssilla opit

  • kirjoittamaan päähenkilöstäsi uskottavammin – päähenkilösi on looginen tarinasi eri vaiheissa ja lukijasta tuntuu, että tämä hahmo on aito, oikea
  • luomaan todentuntuisen henkilögallerian – tarinaasi syntyy riittävän erilaisia ja kiinnostavia henkilöhahmoja
  • hyödyntämään seitsemän eri arkkityypin ominaisuuksia vuorovaikutustilanteissa –  konfliktitilanteet saavat uutta potkua ja juonenkäänteet särmää
  • käyttämään oppimaasi toimivan ja vetävän dialogin kirjoittamisessa – hahmojen retoriikka ja replikointi on uskottavaa

Kurssi sisältää myös arkkityyppitestin, jonka avulla löydät omat arkkityyppisi ja bonuksena opit lisää omasta itsestäsi!

 

Arkkityyppejä voit hyödyntää vaikkapa, kun haluat

  • suunnitella draama- tai proosakäsikirjoituksessa henkilögallerian
    löytää henkilöiden välille ristiriitoja
  • kirjoittaa parodisen tai koomisen hahmon (arkkityypin karrikointi)
  • löytää uskottavat ulottuvuudet henkilöösi, sekä positiiviset että negatiiviset luonteenpiirteet
  • tietää, miten henkilösi suhtautuu muihin arkkityyppeihin
  • löytää tietokirjoittajana, haastattelijana, toimittajana tai elämäkerturina kohteesi ydinminän
  • kirjoittaa uskottavasti siitä, miten tietynlaisen ydinminän omaava henkilö käyttäytyy kriisissä

Miten verkkokurssi etenee?

Kurssi kestää kaikkiaan 10 viikkoa: saat joka viikko käytännönläheistä tukimateriaaleja sekä aina vähintään 5 kirjoitusharjoitusta, joiden avulla pääset syventämään osaamistasi kunkin arkkityypin osalta.

Materiaalit ovat käytössäsi 100 päivää, joten voit rauhassa opiskella omaan tahtiin!

Voit jättää jokaisen jakson päätteeksi minulle palautetta tai kysyä, jos jokin jäi sinulle epäselväksi – luen kaikki  viestit.

Kahdella viimeisellä jaksolla Arkkityypit ja Juonenkäänteet sekä Arkkityypit ja Dialogi saat myös henkilökohtaista ohjausta teksteihisi!

OSTA KURSSI NYT! 

 

Arkkityyppi heijastaa päähenkilösi ydinminää, eli kaikkein olennaisinta hänessä. Ydinminästä riippuu, mikä on henkilöllesi tyypillinen ajattelutapa ja millaisia erikoistaitoja hänellä on. Haluatko sinä kirjoittaa päähenkilöstäsi uskottavammin? Tule mukaan, niin sukelletaan päähenkilöösi!

 

Saat lisäksi nämä bonukset:

Arkkityypit e-opas veloituksetta

Saat ladata omaksesi Arkkityypit e-oppaan, joten arkkityyppien peruskuvaukset ja osa harjoituksista jäävät käyttöösi kompaktissa muodossa hyödynnettäväksi aina myöhemmin, kun sitä tarvitset! (oppaan arvo 9,90 €)

PS: jos olet jo hankkinut aiemmin Arkkityypit e-oppaan, on minulla sinulle korvaava Bonus! Saat minulta palautteen ja vinkit oppaan avulla syntyneisiin teksteihisi  – ohjeistan tämän heti kurssin alussa.

Bonusjakso 1: Arkkityyppien hyödyntäminen juonenkäänteissä

Arkkityypit ovat oikea aarreaitta, kun suunnittelet juonenkäänteitä. Niihin tarvitset aina jonkin tapahtuman ja usein myös henkilöiden välisen konfliktin tai ristiriidan. Kun henkilösi arkkityyppi suistuu stressiin, saat taatusti aikaan  dramaattisia käänteitä. Tällä jaksolla opit, miten hyödynnät arkkityyppejä juonenkäänteissä.

Bonusjakso 2: Arkkityyppien hyödyntäminen dialogin rakentamisessa

Kullakin arkkityypillä on oma ydinminänsä ja se heijastuu myös omintakeiseen tyylin kommunikoinnissa. Arkkityyppien erilaisuus antaa myös kiintoisat ja monipuoliset lähtökohdat dialogin rakentamiseen. Henkilöiden uskottavuus on pitkälti niiden retoriikassa. Tällä jaksolla opit kirjoittamaan vakuuttavaa ja toimivaa dialogia arkkityyppien avulla.

Arkkityyppitesti, jolla saat tulokset siitä tärkeimmästä henkilöstä, sinusta itsestäsi.

Nämä työkalut sekä Arkkityyppitesti ovat saatavilla yleensä vain Sukella päähenkilöön -lähikursseillani (Sukella päähenkilöön lähikurssit alk. 150,00 €)

 

Kurssille liittyminen on helppoa, ja voit aloittaa sen milloin haluat!

Saat joka viikko, aina 7 päivän välein, uuden kurssimateriaalin sekä huolella laaditut harjoitukset. Materiaalin ja harjoitusten avulla sisäistät arkkityypit askel askeleelta ja  opit kirjoittamaan niitä henkilökuvauksissa.

Kurssi alkaa heti, kun ilmoittaudut kurssille.

Kurssin materiaalit ovat käytössäsi 100 päivää kirjautumisesta.

Tämän kurssin voit tehdä etänä, omaan tahtiin ja voit aloittaa milloin vain!

Nyt sinulla on  mahdollisuus saada kaikki se mitä opetan lähikursseillani arkkityypeistä verkkokurssina ja lisäksi bonukset, joita ei ole saatavilla missään muualla.

 

Arkkityypit verkkokurssi nyt vain 99 €

HUOM! Voit halutessasi maksaa kurssin kolmessa 33€ osassa ilman mitään lisäkuluja

NAPPAA KURSSIPAIKKASI TÄSTÄ