Näin syntyi näytelmä – case: Kätteni kautta armaani

Kätteni kautta armaani

Kätteni kautta armaani on kaksinäytöksinen romanttinen rikosnäytelmä poromiehen kuolemasta, kuoleman syyn tutkinnasta ja sitä seuranneista tapahtumista. Teos haastaa lukijan pohtimaan eutanasian oikeutusta silloin, kun rakkain kärsii ja kivusta on vain yksi ulospääsy.

Miten teksti sai alkunsa ja miten Erkistä tuli näytelmäkirjailija? Kerromme nyt tämän näytelmäkäsikirjoituksen syntytarinan.

 

Rovaniemeläisen Erkki Kailan kirjoitusharrastus alkoi todenteolla, kun hän ilmoittautui elämänsä ensimmäiselle kirjoituskurssille vuonna 2008. Kyseessä oli perinteikäs Revontuliopiston ja Lapin Kirjallisuusseuran yhteinen voimanponnistus Sodankylän kirjoituskurssi, tuttavallisemmin Sodis.

Kirjoituskurssi sytytti kirjoittamisen kipinän ja Erkki liittyi kurssin innoittamana Lapin Kirjallisuusseuran jäseneksi.

 

” Tämä kaunokirjallinen urani on täysin kirjallisuusseuratoiminnan ansiota: olen julkaissut  aiemmin runokokoelman ja nyt näytelmäkäsikirjoituksen.”  – Erkki Kaila

 

Erkki oli kirjoitellut japanilaistyylisiä haikuja pöytälaatikkoon jo ennen kurssia 1990 – luvun loppupuolella, myöhemmin hän siirtyi vapaaseen mittaan.  Kurssien koulimana Erkki julkaisi vuonna 2012 omakustanteena runokokoelman Aikamatkoja Katmandusta, jota on esitetty jo neljä kertaa multimediaesityksenä erinäisillä kulttuurinäyttämöillä.

Erkki loihti kokoelmastaan multimediataideteoksen yhdistelemällä maalaamiaan akvarelleja  äänitettyihin runoihin, kokonaisuus syntyi ilmaisella Gimp graphic image manipulation programme – ohjelmalla.

 

Käänteentekevä Sodiksen draamakurssi

Ensimmäisen kesän 2009 jälkeen Erkki oli tuttu oppilas Sodiksen kursseilla. Monet kesät vierähtivät lyriikan kursseilla, vuoroin Riina Katajavuoren, Tommi Parkon ja Kristiina Wallinin opissa. Näiden kesien tuloksena syntyi ensimmäinen runokokoelma Aikamatkoja Katmandusta. 

Draamaa Erkki on opiskellut Juha Hurmeen johdolla.

Kesän 2016 draamakurssilla muutama kurssilainen innostui jatkamaan kirjoittamista draamaryhmässä. Toiminta käynnistettiin heti syksyllä, ja ryhmään jäi kaikkiaan kuusi innokasta draaman ystävää ympäri Suomen, jotka kokoontuvat edelleenkin aktiivisesti Skypen välityksellä.

Draamaryhmän toiminnan käynnistyssyksy oli Erkille kiireinen. Ryhmän deadline painoi päälle, eikä Erkki ollut saanut mitään tekstiä valmiiksi. Mökkireissulta mieleen olivat jääneet tienpientareelle väsätyt olkinuket. Erkki siirsi nuket draamatekstiin ryhmän pyöriteltäväksi.

Kätteni kautta armaani -näytelmä

otteita kohtauksesta:

MAIJA

Ja yhen panin housut kintuissa penkalle kyykylleen, ko sitä tehessä rupes niin naurattamaan. Rautalangalla siitäki tuli ihan elävän näkönen!

VOITTO

Ja pyörän.

MAIJA

Nii sitte ku innostuin oikein, niin sille viimeselle laitoin kresentin jalkovälliin, mustan laukun sivulle ja sen käjen postilaatikkoon. Seiskan sijoin kouraan, niin että kansikuva ja numero näky tielle asti.

 

Draamaryhmän palaute innosti kirjoittamaan

Vertaisporukan palaute Erkin toimittamasta kohtauksesta (joka toki oli pidempi ja toisenlainen kuin pieni pätkä yllä) sai niin hyvää palautetta, että Erkki alkoi kirjoittamaan kohtaus kohtaukselta ryhmään Maijasta. Eipä aikaakaan kun Maijan henkilö alkoi elämään.

Elävän henkilön lisäksi näytelmään piti saada jännitettä, joten Erkki päätti tappaa Taiston, Maijan miehen. Näin näytelmäkäsikirjoitukseen alkoi kehittyä rikoksen – ja vieläpä täydellisen rikoksen – tematiikka. Erkkiä myös ohjasi ajatus kirjoittaa eutanasiasta.

Erkki kirjoitti ryhmään yhden kohtauksen kuukaudessa, ja kun tahti kiihtyi, syntyi kohtauksia pari kolmekin kuukaudessa.

 

”Ryhmän antaman palaute vaikutti ratkaisevasti siihen, että harrastepiiristä jalostui kaksinäytöksinen näytelmäkäsikirjoitus.”

 

Kun käsikirjoitus oli kertaalleen kirjoitettu, pyysi Erkki palautetta teatterinilmaisuohjaaja Tuula Väisäseltä.  Tuula ehdotti, että Erkin käsikirjoitus otettaisiin hänen vetämän ohjaajakurssin materiaaliksi oppilaiden viimeiseen kurssipäivään.

Ohjaajakurssilaisten ja ammattinäyttelijän käsittelystä Erkki sai vielä lisäevästystä tekstiin ja muutamien muutosten jälkeen käsikirjoitus oli valmis.

Mutta mitä tehdä valmiilla näytelmäkäsikirjoituksella?

No aloitetaan julkaisemisella!

 

Haluatko kirjoittaa ja julkaista oman näytelmän? Viisi vinkkiä aloittelijalle

Näytelmäkäsikirjoituksen julkaiseminen ei ole sen vaikeampaa kuin minkä tahansa kirjan julkaiseminen omakustanteena. Jos kirjan julkaiseminen, myynti ja markkinointi ei ole tuttua, poimi talteen nämä 10 vinkkiä.

Itse luomisprosessissa kannattaa ottaa muutamasta neuvosta vaari:

  1. luo uskottavat henkilöhahmot – ne ovat kaiken a ja o hyvän juonen lisäksi. Henkilö lähtee elämään ja viemään tarinaa, kun se on rakennettu riittävän uskottavasti. Asiaa voi opetella, lue lisää tästä artikkelista ja nappaa vinkit talteen!

2. muista kirjoittaa preesensissä, opettele kirjoittamaan parenteesit ja muista kirjoittaa teksti oikeaan muotoon. Lainaa kirjastosta näytelmiä ja ota mallia.

3. opettele draamakirjoittamisen lainalaisuudet ja perusteet, kerää pienryhmä ja aloittakaa säännölliset tapaamiset omien draamatekstien ja palautteenannin merkeissa. Ja hae oppia parhailta – mene vaikka kurssille!  

4. ota huomioon näyttämön vaikutus ajanhallintaan ja siirtymiin. Näytelmässä ei useimmiten voi olla kovin isoa liutaa näyttelijöitä  – kirjoita siis vain muutama hahmo, joiden varaan tarina rakentuu! 

5. kypsytä tekstiä rauhassa – aika on paras ohjaaja useimmiten.

 

Kun näytelmäsi on valmis, julkaise se kirjana ja e-kirjana! Muistathan painattaa sidotun version riittävän pienikokoisena, jotta se toimii hyvin harjoituksissa näyttämöllä. Lähesty sitten tuttua harrasteteatteriohjaajaa, näytelmäryhmää, paikkakunnan teatteria tai tarjoa käsikirjoitustasi Yle Draamaan.

Onnea matkaan!

PS: Tilaa omaksesi Kätteni kautta armaani sidottuna tai e-kirjana!

 

Haluatko kirjoittaa paremmin? Liity maksuttomalle jatkuvalle sähköpostikurssille!

Kirjoititpa näytelmiä,romaania, runoja, novelleja tai vain pieniä tarinoita omaksi huviksi, niin aina kannattaa opetella kirjoittamaan paremmin.

Tervetuloa mukaan kasvavaan joukkoon!

Kirjoita paremmin – maksuton jatkuva sähköpostikurssi

Draamaterveisin 

Anne Lukkarila

tietokirjailija, kirjoittajaohjaaja ja indiejulkaisija 

Bitch ja 11 Syytä Kirjoittaa

Olen tuonut esille kirjallisen maailman konseptointimahdollisuuksia bloggauksissani Kirjojen kaupallistamisen Harmaat Sävyt ja Tarina taipuu Tuotteiksi. Ne ovat asioita, joiden ääreen on hyvä pysähtyä, jos pohtii omalla kohdallaan kirjoittamisen mahdollisuuksia ansaintalogiikan kannalta. Ellei, voi asian ohittaa olankohautuksella.

Ehkä vain promille maailman kirjallisesta tuotannosta näkee joskus jonkinasteisen konseptoinnin asteen päivänvalon ja hyvä niin. Niin pitääkin olla. Syntynyt teksti on aina arvokas sinällään, silloinkin kun se ei tavoita kirjoittajansa lisäksi ketään toista lukijaa.

Luovan kirjoittamisen opintojen kevään viimeisellä tunnilla valloittava ohjaajamme Marja-Riitta Vainikkala muistutti meitä monista syistä, joiden vuoksi voi, saa ja kannattaa kirjoittaa. Natalie Goldberg on tiivistänyt oman listansa seuraavasti:

 

Miksi kirjoitan
by Natalie Goldberg

1. Koska olen hölmö.
2. Koska haluan tehdä vaikutuksen poikiin.
3. Että äitini pitäisi minusta.
4. Että isäni vihastuisi minulle.
5. Kukaan ei kuuntele minua silloin kun puhun.
6. Että voisin käynnistää vallankumouksen.
7. Aikomukseni on kirjoittaa suuri amerikkalainen romaani ja tienata miljoona dollaria.
8. Koska olen neuroottinen.
9. Koska olen uudestisyntynyt Shakespeare.
10. Koska minulla on jotain sanottavaa.
11. Koska minulle ei ole mitään sanottavaa.

 

Entä sinä, mikä on sinun syysi kirjoittaa?

 

Muistisäännöksi BITCH

Entä jos en löydä syytä kirjoittaa? Miten innostuisin kirjoittamaan?
No, me jonkinkaan verran kirjoittaneet tiedämme, ettei inspiraatio tule. Se pitää tehdä.


Opintojen tiimellyksessä tajuntaan tarttui loistava muistimato

 

BITCH: Butt In The Chair, Honey.

 

Ohje löytyy Carly Bergin kirjoittamisoppaasta Writing flash fiction -How to Write Very Short Stories and Get Them Published.

 

 

Eli pylly penkkiin, kynä käteen tai sormet näppäimistölle niin kyllä se siitä! Pätee kyllä muuhunkin työntekoon kuin kirjoittamiseen – ainakin jos homma tehdään istualleen.
Luovan kirjoittamisen kurssilla erityisesti yksi kirjoitusharjoitus jäi mieleeni.

Ohje oli: kirjoita jostain edessäsi olevasta esineestä. Muovista pinkkiä vesipulloa hetken tuijotettuani syntyi tarinaa aivan jostain muusta kuin itse esineestä. Vedestä se lähti ja ui yllättäen erään käsikirjoituksen luvuksi.
Syy kirjoittamiseen voi olla mikä vain. Ja kirjoittaa voi mistä vain. Ja kirjoittaa voi ja pitää paljon.
Kirjailija Essi Kummun huoneentaulussa kuulemma lukee

”Anna sen olla paskaa, se paranee”.

Miten totta!

PS: Joko muuten luit artikkelini

Diginaiset ja Villit Indiet

Käy myös tykkäämässä   AK Kustannus Facebookissa

PS: haluatko kuulla lisää Luovasta Kirjoittamisesta ja Luovasta Kustantamisesta? Kirjaudu AK Kustannuksen kuukausikirjeen tilaajaksi niin saat

  • tietoa uusimmista bloggauksista
  • tärppejä&työkaluja kirjoittamisen ja julkaisemisen tueksi
  • uutisia Luovan Kirjoittamisen ja Luovan Kustantamisen uusista tuulista
  • ennakkotietoa tulevista AK Kustannuksen e-kirjoista, palveluista ja muusta tuotannosta
  • reiluja tarjouksia VAIN kuukausikirjeen tilaajille! Kurkkaa tämänhetkinen valikoima Kaupasta.

Kuukausikirjeen tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään, ja voit kirjautua  helposti pois sähköpostilistalta milloin vain.

Tervetuloa – KIRJAUDU TÄSTÄ!

Anne Lukkarila
tietokirjailija, pienkustantaja