Näin syntyi näytelmä – case: Kätteni kautta armaani

Kätteni kautta armaani

Kätteni kautta armaani on kaksinäytöksinen romanttinen rikosnäytelmä poromiehen kuolemasta, kuoleman syyn tutkinnasta ja sitä seuranneista tapahtumista. Teos haastaa lukijan pohtimaan eutanasian oikeutusta silloin, kun rakkain kärsii ja kivusta on vain yksi ulospääsy.

Miten teksti sai alkunsa ja miten Erkistä tuli näytelmäkirjailija? Kerromme nyt tämän näytelmäkäsikirjoituksen syntytarinan.

 

Rovaniemeläisen Erkki Kailan kirjoitusharrastus alkoi todenteolla, kun hän ilmoittautui elämänsä ensimmäiselle kirjoituskurssille vuonna 2008. Kyseessä oli perinteikäs Revontuliopiston ja Lapin Kirjallisuusseuran yhteinen voimanponnistus Sodankylän kirjoituskurssi, tuttavallisemmin Sodis.

Kirjoituskurssi sytytti kirjoittamisen kipinän ja Erkki liittyi kurssin innoittamana Lapin Kirjallisuusseuran jäseneksi.

 

” Tämä kaunokirjallinen urani on täysin kirjallisuusseuratoiminnan ansiota: olen julkaissut  aiemmin runokokoelman ja nyt näytelmäkäsikirjoituksen.”  – Erkki Kaila

 

Erkki oli kirjoitellut japanilaistyylisiä haikuja pöytälaatikkoon jo ennen kurssia 1990 – luvun loppupuolella, myöhemmin hän siirtyi vapaaseen mittaan.  Kurssien koulimana Erkki julkaisi vuonna 2012 omakustanteena runokokoelman Aikamatkoja Katmandusta, jota on esitetty jo neljä kertaa multimediaesityksenä erinäisillä kulttuurinäyttämöillä.

Erkki loihti kokoelmastaan multimediataideteoksen yhdistelemällä maalaamiaan akvarelleja  äänitettyihin runoihin, kokonaisuus syntyi ilmaisella Gimp graphic image manipulation programme – ohjelmalla.

 

Käänteentekevä Sodiksen draamakurssi

Ensimmäisen kesän 2009 jälkeen Erkki oli tuttu oppilas Sodiksen kursseilla. Monet kesät vierähtivät lyriikan kursseilla, vuoroin Riina Katajavuoren, Tommi Parkon ja Kristiina Wallinin opissa. Näiden kesien tuloksena syntyi ensimmäinen runokokoelma Aikamatkoja Katmandusta. 

Draamaa Erkki on opiskellut Juha Hurmeen johdolla.

Kesän 2016 draamakurssilla muutama kurssilainen innostui jatkamaan kirjoittamista draamaryhmässä. Toiminta käynnistettiin heti syksyllä, ja ryhmään jäi kaikkiaan kuusi innokasta draaman ystävää ympäri Suomen, jotka kokoontuvat edelleenkin aktiivisesti Skypen välityksellä.

Draamaryhmän toiminnan käynnistyssyksy oli Erkille kiireinen. Ryhmän deadline painoi päälle, eikä Erkki ollut saanut mitään tekstiä valmiiksi. Mökkireissulta mieleen olivat jääneet tienpientareelle väsätyt olkinuket. Erkki siirsi nuket draamatekstiin ryhmän pyöriteltäväksi.

Kätteni kautta armaani -näytelmä

otteita kohtauksesta:

MAIJA

Ja yhen panin housut kintuissa penkalle kyykylleen, ko sitä tehessä rupes niin naurattamaan. Rautalangalla siitäki tuli ihan elävän näkönen!

VOITTO

Ja pyörän.

MAIJA

Nii sitte ku innostuin oikein, niin sille viimeselle laitoin kresentin jalkovälliin, mustan laukun sivulle ja sen käjen postilaatikkoon. Seiskan sijoin kouraan, niin että kansikuva ja numero näky tielle asti.

 

Draamaryhmän palaute innosti kirjoittamaan

Vertaisporukan palaute Erkin toimittamasta kohtauksesta (joka toki oli pidempi ja toisenlainen kuin pieni pätkä yllä) sai niin hyvää palautetta, että Erkki alkoi kirjoittamaan kohtaus kohtaukselta ryhmään Maijasta. Eipä aikaakaan kun Maijan henkilö alkoi elämään.

Elävän henkilön lisäksi näytelmään piti saada jännitettä, joten Erkki päätti tappaa Taiston, Maijan miehen. Näin näytelmäkäsikirjoitukseen alkoi kehittyä rikoksen – ja vieläpä täydellisen rikoksen – tematiikka. Erkkiä myös ohjasi ajatus kirjoittaa eutanasiasta.

Erkki kirjoitti ryhmään yhden kohtauksen kuukaudessa, ja kun tahti kiihtyi, syntyi kohtauksia pari kolmekin kuukaudessa.

 

”Ryhmän antaman palaute vaikutti ratkaisevasti siihen, että harrastepiiristä jalostui kaksinäytöksinen näytelmäkäsikirjoitus.”

 

Kun käsikirjoitus oli kertaalleen kirjoitettu, pyysi Erkki palautetta teatterinilmaisuohjaaja Tuula Väisäseltä.  Tuula ehdotti, että Erkin käsikirjoitus otettaisiin hänen vetämän ohjaajakurssin materiaaliksi oppilaiden viimeiseen kurssipäivään.

Ohjaajakurssilaisten ja ammattinäyttelijän käsittelystä Erkki sai vielä lisäevästystä tekstiin ja muutamien muutosten jälkeen käsikirjoitus oli valmis.

Mutta mitä tehdä valmiilla näytelmäkäsikirjoituksella?

No aloitetaan julkaisemisella!

 

Haluatko kirjoittaa ja julkaista oman näytelmän? Viisi vinkkiä aloittelijalle

Näytelmäkäsikirjoituksen julkaiseminen ei ole sen vaikeampaa kuin minkä tahansa kirjan julkaiseminen omakustanteena. Jos kirjan julkaiseminen, myynti ja markkinointi ei ole tuttua, poimi talteen nämä 10 vinkkiä.

Itse luomisprosessissa kannattaa ottaa muutamasta neuvosta vaari:

  1. luo uskottavat henkilöhahmot – ne ovat kaiken a ja o hyvän juonen lisäksi. Henkilö lähtee elämään ja viemään tarinaa, kun se on rakennettu riittävän uskottavasti. Asiaa voi opetella, lue lisää tästä artikkelista ja nappaa vinkit talteen!

2. muista kirjoittaa preesensissä, opettele kirjoittamaan parenteesit ja muista kirjoittaa teksti oikeaan muotoon. Lainaa kirjastosta näytelmiä ja ota mallia.

3. opettele draamakirjoittamisen lainalaisuudet ja perusteet, kerää pienryhmä ja aloittakaa säännölliset tapaamiset omien draamatekstien ja palautteenannin merkeissa. Ja hae oppia parhailta – mene vaikka kurssille!  

4. ota huomioon näyttämön vaikutus ajanhallintaan ja siirtymiin. Näytelmässä ei useimmiten voi olla kovin isoa liutaa näyttelijöitä  – kirjoita siis vain muutama hahmo, joiden varaan tarina rakentuu! 

5. kypsytä tekstiä rauhassa – aika on paras ohjaaja useimmiten.

 

Kun näytelmäsi on valmis, julkaise se kirjana ja e-kirjana! Muistathan painattaa sidotun version riittävän pienikokoisena, jotta se toimii hyvin harjoituksissa näyttämöllä. Lähesty sitten tuttua harrasteteatteriohjaajaa, näytelmäryhmää, paikkakunnan teatteria tai tarjoa käsikirjoitustasi Yle Draamaan.

Onnea matkaan!

PS: Tilaa omaksesi Kätteni kautta armaani sidottuna tai e-kirjana!

 

Haluatko kirjoittaa paremmin? Liity maksuttomalle jatkuvalle sähköpostikurssille!

Kirjoititpa näytelmiä,romaania, runoja, novelleja tai vain pieniä tarinoita omaksi huviksi, niin aina kannattaa opetella kirjoittamaan paremmin.

Tervetuloa mukaan kasvavaan joukkoon!

Kirjoita paremmin – maksuton jatkuva sähköpostikurssi

Draamaterveisin 

Anne Lukkarila

tietokirjailija, kirjoittajaohjaaja ja indiejulkaisija 

Sukella päähenkilöösi – näin rakennat uskottavan henkilöhahmon

Sukella päähenkilöösi - kurssi kirjoittajille

Me kaikki, jotka harrastamme lukemista tai kirjoittamista, sukellamme joka kerta myös tarinan henkilöiden psyykeen. Haluatko rakentaa uskottavan päähenkilön, kirjoittaa paremmin ja oppia samalla lisää omasta itsestäsi? Sukella päähenkilöösi -kursseillani saat käyttöösi näitä Tasapainon Avaimia kaikkiaan yhdeksän kappaletta. Tässä artikkelissa tarjoilen sinulle yhden työkalun ja harjoitteen sekä mahdollisuuden oppia lisää.

 

Uskottavuutta voi rakentaa henkilöön tietoisesti. Tällöin apuun tulevat psykologiset käyttäytymismallit, miksei vaikka kiinalainen horoskooppi. Meitä on moneen junaan, kukin taaplaa tyylillään ja sitä rataa.

Asia on melko pinnalla nykyään. Yksi myydyimmistä ihmistuntemuksen ja työyhteisöjen kehittämisen kirjoista on tällä hetkellä käyttäytymistieteilijä Thomas Erikssonin populaari tietokirja Idiootit ympärilläni (saatavana myös e-kirjana ja äänikirjana). Siinä käsitellään ihmistyyppejä hyvin samalla tavalla kuin Tasapainon Avaimissa – joista kohta kerron lisää – sillä pohjalla on samaa teoriapohjaa.

Jos asia kiinnostaa enemmän, kannattaa kirja lukea!

 

Tasapainon avaimet luovan kirjoittamisen apuna

Mitäpä jos ottaisimmekin avuksemme menestyksekkään työyhteisöjen kehittämisen työkalun ja soveltaisimme sitä luovaan kirjoittamiseen? Tasapainon Avaimet® on alkujaan työyhteisöjen kehittämiseksi konseptoitu valmennuskokonaisuus.  Työpaikoilla jos missä toimii yhteistyössä erilaisia ihmisiä joiden on hyvä ymmärtää erilaisuutta.

Kyseessä on tehokas ja käytännönläheinen työkalupakki niille, jotka haluavat kehittää luontaisia vahvuuksiaan ja kommunikointitapojaan. Miksei se toimisi luovan kirjoittamisen tukena, silloin kun haluat rakentaa uskottavan päähenkilön?

Kurkataanpa lisää, mitä nuo avaimet ovat. Työkalusto jaetaan kolmeen pääkategoriaan:

  • kommunikaation
  • jaksamisen 
  • motivaation

avaimiin.

Avaimet jakaantuvat kaikkiaan yhdeksään eri työkaluun, jotka käsittelen luovan kirjoittamisen kursseillani seuraavasti:

Hmmm… ei hullumpaa! Entäpä jos tuntisitkin päähenkilösi läpikotaisin ja  olisit käsitellyt läpi kaikki  nämä seuraavat ihmisen sisintä valottavat tekijät:

  • Reagointitavat
  • Asenteet
  • Toimintatavat
  • Arvomaailma
  • Kompastuskivet
  • Tukipilarit
  • Arkkityypit
  • Päämäärät
  • Motivaatiotekijät

 

Kun käyt läpi päähenkilösi tasapainon avaimien avulla, antaa se uskottavuutta tekstiisi: kirjoitat loogisesti ja henkilösi luonne rakentuu todellisten käyttäytymismallien pohjalle.

 

Haluatko kokeilla?

Otan esimerkiksi tuon listan ensimmäisen, reagointitavat.

ENSISIJAISIA REAGOINTITAPOJA on kolme:

  • ajattelu (ajatusreaktio)
  • tunneperäinen (tunnereaktio)
  • toiminta (tekeminen)

Käytämme kaikkia em. reagointitapoja, mutta eri ihmiset reagoivat eri järjestyksessä.

Esimerkki:

Dekkarisi päähenkilö löytää yllättäen ruumiin. Jos reagointitapojen järjestys on

  1. ajattelu
  2. toiminta
  3. tunne

hän voi ajatella ensin, että täytyy soittaa poliisille. Sitten hän soittaa. Puhelun jälkeen hän purskahtaa itkuun.

Jos taas reagointitapojen järjestys on

  1. toiminta
  2. tunne
  3. ajattelu

hän ryntää ruumiin luo, koettaa elvyttää ja tutkii taskut löytääkseen henkilöllisyystodistuksen. Sitten hän vasta järkyttyy. Ja tajuaa liian myöhään sotkeneensa rikospaikkaa.

POHDI etenkin päähenkilö kehitellessäsi, mitkä ovat tämän tyypin luontaiset, käyttäytymistä ohjaavat reagointitavat, niin saat henkilöösi lisää uskottavuutta. Muista pysyä uskollisena valinnallesi!

 

Opi lisää ilmaiseksi!

Innostuin Tasapainon Avaimet® -kouluttajana työkaluston mahdollisuuksista päähenkilön syventämiseen, joten nyt voit hyötyä pilotista: tarjolla on maksuton Kirjoita paremmin -sähköpostikurssi, joissa käsitellään lyhyesti kukin yhdeksästä avaimesta kerrallaan.

Tätä et saa muualta – vielä ehdit mukaan! Kirjaudu mukaan osoitteessa

http://www.akkustannus.com/kirjoita-paremmin-koulutukset-ja-kurssit/

Et sitoudu mihinkään, voit liittyä ja kirjautua osoitelistalta milloin haluat.

 

 

Syysterveisin

Anne

(Arkkityyppejäni: Pappi, Taitaja, Soturi)

AK Kustannus, www.akkustannus.com

Miten runo kirjoitetaan? 7 askelta aloittelevalle runoilijalle

- 7 askelta aloittelevalle runoilijalle
Suomalaiset ovat ahkeria runoilijoita. Vaikka haluaisit runosi pöytälaatikosta päivänvaloon, voi päähäsi pingahtaa kysymyksiä kuten: Miten runo kirjoitetaan? Onko siinä jotain sääntöjä? Pitäisikö minun tietää jotain enemmän?

 

Runouden hienous on siinä, ettei siinä loppujen lopuksi ole mitään pakollisia sääntöjä. Olo on kuin karkkikaupassa: voin kirjoittaa mistä vain ja miten vain!

Mutta jos toivot, että muutkin lukevat runojasi, on tärkeää miten paljon tai vähän runosi lukijaa puhuttelee ja onko runoasi mielekästä lukea. Jos kirjoitat vain itsellesi, voit vähät välittää runouden kirjavista konsteista ja keinoista.  Kun haluat tuoda runosi muidenkin ulottuville, kannattaa hieman perehtyä runouden maailmaan.

Tämä bloggaus tarjoilee seitsemän vinkkiä, jota sinun kannattaa pohtia kun seuraavan kerran haluat kirjoittaa runon. Ota ensiaskeleet tämän blogiartikkelin avulla!

Jos haluat  oppia enemmän, voit tehdä sen tehokkaasti ja omaan tahtiin:  tilaa avuksesi 7 askeleen kurssi,  e-opas aloittelevalle runoilijalle.

Opas sisältää selkeitä esimerkkejä ja runsaasti helppoja harjoituksia – opit nopeasti!

Jos haluat lähiopetusta ja syventyä aiheeseen yhden viikonlopun verran,  kurkkaa alkavat kurssit tästä ja ilmoittaudu mukaan!

Mikä on runo?

Parhaiten opit runouden eri tyyleistä lukemalla. Kipaise kirjastoon, kaivele hyllystä tai pyydä   kirjastohenkilökuntaa hakemaan sinulle erityyppistä runoutta: proosarunoja, säkeistömittaa, visuaalista runoutta, haikuja, tankoja, vanhoja klassikkoja ja uusinta uutta.

Huomaat, miten runot jo näyttävät erilaiselta, kun availet useita eri tyylilajin runokokoelmia. Proosamitta on kirjoitettu laidasta laitaan, säkeistömittaa muistuttaa laulunsanoituksia. Haikut ja tankarunot on myös melko helppo tunnistaa omassa mittakaavassaan.

Tutustu eri lajeihin ja katso omia pöytälaatikkorunojasi: entä jos koettaisit kirjoittaa itsellesi vähän oudompaan tyyliin?

 

Kuka runossasi puhuu?

Usein runojen kirjoittamisessa – etenkin teini-iässä  ja rakkausrunoissa – korostuu minä-kertoja ja kirjoittajan oma ääni. Ensimmäiset runot tulevat helpoiten ehkä tunnustuksellisina ja minä-muoto toistuu kaikissa runoissa. Kyseessä on ns. keskeislyyrinen puhuja.

Miten sinä kirjoitat? Kokeile vaihtaa näkökulmaa! Lukijalle näkökulman vaihdos voi olla virkistävää.

 

Mistä kirjoittaisin runon?

Runo kumpuaa alitajunnasta, joskus yhtäkkiä ja yllättäen, ehkä lenkkipolulla, leipoessa, autoa rassatessa tai kauppareissulla. Joillekin runot kumpuavat aamuhämärissä ja toisille yön pimeydessä. Tai runo syntyy, kun vain istuu ja alkaa kirjoittaa.

Jos runosuonesi on tukossa, ja haluat kirjoittaa runon, mutta et tiedä, mistä aloittaa, voit ottaa avuksesi vaikkapa jonkin seuraavista

  • muisto
  • uutinen
  • uni
  • arki

Mitä  unta näit viime yönä? Kirjoita siitä runo! 

 

Valjasta aistisi runojen voimaksi

Kaikessa luovassa kirjoittamisessa aistien hyödyntäminen on tärkeää. Aistit vievät lukijan maailmaan, jossa nähdään kuullaan, haistetaan, maistetaan, tunnetaan. Aisteja on useita, käyttökelpoisia niistä ovat kaikki:

  • näkö
  • kuulo
  • tunto
  • haju
  • maku
  • asentoaisti
  • kuudes aisti

Kirjoita runo, jossa käytät mahdollisimman montaa aistia!

 

Älä kompastu kliseisiin – kirjoita tuoreesti

Runoudessa kuten proosassakin tulee varoa kliseitä. Klisee voi olla kulunut lausahdus tai sanonta tai yksittäinen kliseinen sana, joka on kulunut liiasta käytöstä.

Se, miten runo kerrotaan, voi olla joko kuolettavan kliseistä tai ilahduttavan tuoretta ilmaisua, joka motivoi lukijan palaamaan runon alkuun ja lukemaan sen uudelleen. Parhaimmillaan hän löytää siitä uusia merkityksiä toisella lukukerralla ja ehkä saa jonkin oivalluksen omalle tulkinnalleen. Lukija ylipäätään pääsee tulkitsemaan runoa.

Kielen tuoreuttamiseksi on monia kikkoja. Kokeile vaikka käyttää tuttuja sanoja niille epätyypillisessä paikassa. Kuten vaikka tässä esimerkissä (runo kokoelmasta Kaamoksen herättämä, Anne Lukkarila. AK Kustannus 2017)

 

Jäällä ohikiitävät maisemat

taivaalla appelsiiniriisiä

rannalla sumuttavat lakritsipiiput

 

peripetia rosollihorisontissa

kasvot kohti aurinkotuulta

Helioksen keltaiset  hiussuortuvat visiirin pinnassa

 

Runon rytmit

Nykyrunous on useimmiten niin sanotusti vapaarytmistä ja vapaamittaista runoutta. Runot vapautuivat mittavaatimusten säännöllisyyden ikeestä Suomessakin 1950 -luvulla. Nykyään runoa ei yleensä kirjoiteta mihinkään tiettyyn rytmiseen kaavaan (Vaka vanha Väinämöinen) tai muutenkaan mihinkään riimimuotoon (virsi – hirsi).

Parhaiten pintansa vakiomittaisista runoista ovat ehkä pitäneet haikut ja tankat, joiden ikiaikainen viehätys lienee osaltaan siinä, että vaikka tavuja on oltava tietty määrä, ei lopputulos kuulosta mitenkään tiukan sidotulta.

Rytmiin voi vaikuttaa esimerkiksi kirjain-, tavu-  ja sanavalinnoilla.

Kirjoita nopea runo! Käytä lyhyitä tavuja ja kovia konsonantteja. 

 

Ja vielä opitaan haiku ja tanka

Haikun ja tankan kirjoittamisessa lasketaan tavuja. Tavujen määrät ovat :

haiku 5 7 5

tanka 5 7 5 7 7

Kukin tavumäärä sijoitetaan omalle rivilleen. Perinteisesti haikussa on ollut yksi ajatus / lause, tankassa taas kaksi lausetta / ajatusta.

Haikusta ja tankasta löytyy paljon tietoa googlettamalla.

Kirjoita oma haiku!

 

Kirjoita paremmin

Kuten huomaat, runojen kirjoittamisen tueksi on useita keinoja, joita voi käyttää hauskasti, helposti ja luovasti. Jos olet aloitteleva runoilija, ja haluat oppia lisää 7 askeleen avulla, nappaa avuksesi 7 päivän kurssi aloittelevalle runoilijalle, jossa saat käyttöösi

  • selkää taustatietoa runouden eri keinoista
  • tärppejä asian omaksumisen helpottamiseksi
  • käytännön esimerkkejä runoista
  • runsaasti mukavia tehtäviä!

Opi omaan tahtiin ja kirjoita paremmin!

 

7 päivän kurssi aloittelevalle runoilijalle - tilaa e opas

TILAA OMA OPPAASI TÄSTÄ!

 

PS: Joko muuten olet kuukausikirjeen tilaaja?  AK Kustannuksen Maksuton Kirjoita paremmin -sähköpostikurssi tarjoilee tilaajilleen joka kuukausi käytännönläheisiä ohjeita ja vinkkejä luovan kirjoittamisen tueksi.

Voit liittyä mukaan ja poistua listoista helposti milloin tahansa.

Kirjaudu Kirjoita paremmin -kuukausikirjeen tilaajaksi niin saat kerran kuussa sähköpostiisi

  • joka kuukausi konkreettisen uuden ohjeen ja vinkkejä kirjoittamisen ja julkaisemisen tueksi: parhaillaan on menossa 9-osainen sarja Sukella päähenkilöösi – saat joka kuukausi hyödyksesi vinkkejä siitä, miten syvennät käsikirjoituksesi henkilöt yhä uskottavimmiksi
  • pääsyn Kirjoita paremmin -vinkkipankkiin
  • tietoa uusimmista bloggauksista
  • uutisia Luovan Kirjoittaminen ja Luovan Kustantaminen uusista tuulista
  • ennakkotietoa tulevista palveluista, e-kirjoista, kurssieista, koulutuksesta ja muusta tuotannosta
  • reiluja tarjouksia ja pilottietuja VAIN kuukausikirjeen tilaajille!

Kirjoita paremmin -sähköpostikurssin tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään, ja voit kirjautua helposti pois sähköpostiosoitteesta milloin haluat.

Tervetuloa – KIRJAUDU TÄSTÄ !

Kirjaudu tästä




 

Terveisin Anne

 

Tee oma kirja! Case Matin syysseikkailut

Matin syysseikkailu
Jos sinulla on käsikirjoitus, jonka haluaisit julkaistavaksi, miksi et tekisi sitä itse? Kirjan painaminen ei nykyään ole hirmuisen kallista. Jos olet valmis satsaamaan muutaman satasen pehmeäkantiseen kirjaan, voi oma kirja olla lähempänä kuin uskoitkaan. Tässä yksi tuore tositarina siitä, miten syntyi kirja Matin syysseikkailu.
 

Matti on pieni lappilainen kotikissa, joka asuu keltaisen talon väen kanssa. Rakastetun lemmikin päivät ovat mukavia ja rauhallisia, kunnes eräänä syysiltana Matti päättää lähteä tutkimaan ulkomaailmaa. Seikkailut odottavat uteliasta Mattia, ja Lapin luonto tarjoaa kauneutta, jännitystä ja ystävyyttä.

 

Matin syysseikkailu
Matin syysseikkailu, kuvitus Elmiina Orjasniemi

 

Idea oman kissan karkumatkasta

Satukirjan kirjoittanut Päivi Orjasniemi kertoo, että kirjan idea sai alkunsa jo jonkin aikaa sitten, kun oma Matti-kissa karkasi. Kuuden viikon reissun jälkeen kissa palasi onnellisesti takaisin kotiin, mutta karkumatkan mahdolliset tapahtumat eivät jättäneet Päiviä rauhaan.

”En saanut mielenrauhaa siitä, mitä kissalle oli tapahtunut tuon kuuden viikon aikana. Alun perin kirjoitin tarinan ensin itselleni saadakseni sen pois mieltä painamasta. Näytin tekstiä tyttärelleni Elmiinalle, joka opiskeli Lappia Ammattiopistossa kuva-artesaaniksi. Elmiina innostui tekstistä, ja otti sen kuvitettavakseen yhdeksi opintotöistään. Myös kirjoittajakouluttaja Taija Tuominen näki tekstin ja kehotti työstämään siitä lasten satua.”

 

Matin syysseikkailu
Matin syysseikkailu, kuvitus Elmiina Orjasniemi

 

Tarinasta ja kuvista kirjaksi

Päivi sai vinkkiä AK Kustannuksen Annelta siihen, mitä kaikkea pitää muistaa kirjaa tehdessä. Pakollisia olivat ISBN-numeron hakeminen siltä varalta, että kirjaa myytäisiin muillekin kuin tuttaville ja sukulaisille suoraan itse. Samoin kirjan kanteen on syytä painattaa ISBN-numerosta tehtävä viivakoodi, mikäli haluaa kirjastojen ja kauppojen innostuvan kirjan ottamisesta valikoimiinsa.

Päivin ja Elmiinan mielestä käytännön asiat sujuivat loppujen lopuksi vaivattomasti, kun vain tiesi mitä pitää tehdä. Painotalokumppani Popa osoittautui rohkaisevaksi ja luotettavaksi yhteistyökumppaniksi, jonka kanssa oli helppoa ja turvallista toimia.

Ennen painoa Päivi vielä tarkistutti tekstin kieliopin ja sitten vain ensimmäiset sata kappaletta myllyyn!

Matin syysseikkailu
Matin syysseikkailu, kuvitus Elmiina Orjasniemi

Mitä tekisit toisin?

Jokaisesta kirjasta löytyy aina jotain parannettavaa, painosta muistutettiin, kun Päivi huomasi pikkujuttuja, joihin ei ollut kiinnittänyt huomiota ennen kuin lopullinen kirja oli käsissä.

 

 Ota asenne, että ensimmäinen kirja on samalla oppikirja sinulle itsellesi, sen jälkeen toisen tekeminen sujuu jo varmemmin!

 

”Siihen olisin ehkä vielä enemmän varannut aikaa, että olisimme yhdessä Elmiinan kanssa pohtineet kuvien ja tekstin lomitusta ja ideointi niihin liittyen.”, Päivi vinkkaa muille kuvakirjoja itse tekeville.

Matin seikkailut ovat nyt päässeet vauhtiin: kirjan julkkarit järjestettiin Posion kirjastolla ja ensimmäinen 100 kappaleen painos alkaa olla jo mennyt. Haluatko tietää, miten järjestetään kivat kirjanjulkkarit kirjastolla? Lue tämä artikkeli!

 

Vinkkejä oman kirjan tekoon

  • Hae luotettava painotalo kumppaniksesi: mitä lähempänä se on sinua, aina helpompaa! Jos haluat painattaa halvalla jossain muussa maassa, varaudu pitkälliseen englanninkieliseen sähköpostitteluun, ennakkomaksuihin ja pitkiin sopimusteksteihin. Jos nuo eivät hidasta, voit toki painattaa hyvinkin edullisesti esim. Baltian maissa. Jos haluat suosia suomalaista ja kannatat kestävää kehitystä, valitse painotalo lähteltäsi.
  • Muista hankkia ISBN koodi ja siitä viivakoodi kirjan kanteen mikäli haluat kirjasi myyntiin
  • Tarkistuta kielenhuolto ennen kirjan painoon menoa
  • Kirjan taitto on tärkeää. Se tarkoittaa, että teksti ja mahdolliset kuvat sekä kansi on asemoitu kauniisti, kirjaan on valittu toimiva ja silmälle miellyttävä fontti ja kirja on muutenkin kaunis katsella ja vaivaton lukea. Muista että kirja toimitetaan painotaloon valmiiksi taitettuna eli painovalmiissa PDF muodossa! Jos sinulla ei ole kirjantaittajaa lähipiirissä, hae sellainen avuksesi (AK Kustannus käyttää Suunnittelutoimisto Tammikuuta)
  • Hinnoittele kirja niin, että sinullekin jää jotain – haluathan saada kirjan taitto- ja painokulut takaisin, ehkäpä kirjoittajanpalkkiotakin?
  • Jos kaipaat kädestä pitäen ohjausta, tarkista klikkamalla tästä onko lähelläsi Tee oma kirja -kursseja

Haluatko lukea Matin seikkailuista? Tilaa omasi porjasniemi@luukku.com (kirjan hinta 15 e + postikulut)

Matin syysseikkailu
Matin syysseikkailu, tilaa omasi! porjasniemi@luukku.com
Tee oma kirja – kurssi Oulussa helmikuussa! Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan

 

PS: haluatko kuulla lisää Luovasta Kirjoittamisesta ja Luovasta Kustantamisesta? Kirjaudu AK Kustannuksen kuukausikirjeen tilaajaksi niin saat

  • tietoa uusimmista bloggauksista
  • tärppejä&työkaluja kirjoittamisen ja julkaisemisen tueksi
  • uutisia Luovan Kirjoittamisen ja Luovan Kustantamisen uusista tuulista
  • ennakkotietoa tulevista AK Kustannuksen e-kirjoista ja muusta tuotannosta
  • reiluja tarjouksia VAIN kuukausikirjeen tilaajille! Kurkkaa tämänhetkinen valikoima Kaupasta.

Kuukausikirjeen tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään, ja voit kirjautua  helposti pois sähköpostilistalta milloin vain.

KIRJAUDU TÄSTÄ!

 

Onnea oman kirjan tekomatkallesi!

 

Terveisin Anne

tietokirjailija

AK Kustannus

Kirje zetalle

Kirje zetalle
Kirjoittamisen tueksi voit tehdä harjoituksia, jotka auttavat eteenpäin tekstin tuottamisessa. Yksi tällainen harjoitus on kirjoittaa sinutteleva kirje kohteelle, josta kirjoitat. Tietokirjoittajana kirjeesi kohde voi olla yhtälailla kaupunki, planeetta tai vaikka digitalisaatio.
Jos teet kaunokirjallista tekstiä, voi kohteesi olla romaanisi henkilö, josta et vielä tiedä tarpeeksi. Ehkä dekkarisi murhaaja?
Testasin harjoituksen, kohteenani on Z-sukupolvi, josta kirjoitin artikkelin.

 

Tämän kirjan harjoitus auttaa sinua hahmottamaan kirjoittajan ja tiedonetsijänä, mitä jo tiedät kohteestasi, ja mitä et tiedä. Pääset lähemmäksi kirjoitustesi muusaa.

Pääset lukemaan zetoihin liityvän artikkelin tästä. Hain artikkelia varten paljon tietoa, silti kysymyksiä jäi ilmaan.

Tietokirjoittamisen kouluttaja Marja-Riitta Vainikkala toi opintoryhmäämme tämän harjoituksen teoksesta Kurinalaisuutta ja kuvittelua.

Kun kirjoitat kirjeen, kerro:

  • itsestäsi ja perustele kiinnostuksesi kohteeseen
  • aiemmista kohteeseen liittyvistä tutkimuksista tai tiedoista
  • miten itse lähestyt asiaa
  • tavoitteistasi – esitä pyyntöjä
  • kerro mistä olet varma ja mistä epävarma.

Tiivistä lopussa suhteesi kohteeseen. Kirjoita intiiimisti.

Näillä ohjeilla syntyi kirje zetalle.

 

Hei z-sukupolven edustaja!

Olen 50 -vuotias yritysvalmentaja ja tietokirjailija. Ikäni ja ammatillisen taustani vuoksi minua kiinnostaa kovasti ikäistesi arvomaailma ja se, miten sinä sen edustajana suhtaudut maailmaan ja millaisena sen näet.

Hain faktatietoa eri sukupolvien jaotteluista ja huomasin, miten mielenkiintoisella tavalla me ihmiset jaottelemme eri sukupolvet toisistaan. Perusteena on se, millaisena 17-vuotiaat kokevat ja näkevät maailman, mitkä asiat ovat juurtuneet edustamasi sukupolven peloiksi ja mitkä mahdollisuuksiksi.

Minä esimerkiksi kuulun X-sukupolveen. Minun isosiskoni ja – veljeni sekä aviomieheni, jotka ovat minua kymmenkunta vuotta vanhempia, kuuluvat öljykriisisukupolveen. Meillä kaikilla on omat traumamme ja uskomuksemme maailmasta. Tuntemuksiimme on vaikuttanut vahvasti se, millaisessa taloudellisessa yhteiskunnassa olemme kasvaneet lapsista nuoriksi, ja millaiset asiat ovat yhteiskunnassa kulloinkin olleet esillä.

En ole varma siitä, miten hyvin pystyt noin nuorena vielä tätä asiaa kokonaisuutena jäsentämään. Sen sijaan osaisit varmaankin vastata muutamaan kysymyksiini:

  • Mistä haaveilet?
  • Millaisesta työstä pitäisit?
  • Mitä haluaisit opiskella?
  • Millainen olisi unelmatyösi?
  • Millaista esimiestä ja yritysjohtajaa arvostaisit eniten?
  • Miten tärkeitä työkaverit olisivat sinulle työssä?
  • Mitä digitaalisuus sinulle merkitsee?
  • Miten luulet, että voisit hyödyntää teknologiaa unelma-ammatissasi tulevaisuudessa?

Toivon sinulta, että kun menet ensi kertaa työelämään, uskallat olla rohkea mutta muistat, että sinut ottavat vastaan eri aikakautena syntyneet ja eläneet, aikoinaan itsekin 17-vuotiaat, joiden arvo- ja kokemusmaailma ei ole samanlainen kuin sinun.

Olethan kärsivällinen ja ystävällinen, ja ymmärrät, että he uskovat tekevänsä oikein, koska he ovat kasvaneet sellaisiinkin toimintamalleihin, jotka voivat sinusta vaikuttaa uskomattoman kankeilta ja hyödyttömiltä. Heillä on kuitenkin syynsä, ja he uskovat toimivansa oikein.

Kun tulee sinun vuorosi muuttaa työelämää ja johtamistapoja, ole rohkea ja uudista, mutta säilytä asiat, jotka toimivat ja  edistävät työssä viihtymistä.

Minä pidän sinusta zeta, lapsenikin ovat zetoja. He tilaavat perjantaipizzansa mobiilisti meille kotiovelle, eivätkä ala tekemään lähtöä lähikauppaan ostamaan pizzatarvikkeita.

Se olikin ihan kätevää, eikä minun tarvinnut leipoa!

Aion ottaa sinun sukupolvesi malleja käyttöön minäkin.

 

Ystävällisin terveisin

Anne

PS: haluatko kuulla lisää Luovasta Kirjoittamisesta ja Luovasta Kustantamisesta? Kirjaudu AK Kustannuksen kuukausikirjeen tilaajaksi niin saat

  • tietoa uusimmista bloggauksista
  • tärppejä&työkaluja kirjoittamisen ja julkaisemisen tueksi
  • uutisia Luovan Kirjoittamisen ja Luovan Kustantamisen uusista tuulista
  • ennakkotietoa tulevista AK Kustannuksen e-kirjoista ja muusta tuotannosta
  • reiluja tarjouksia VAIN kuukausikirjeen tilaajille! Kurkkaa tämänhetkinen valikoima Kaupasta.

Kuukausikirjeen tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään, ja voit kirjautua  helposti pois sähköpostilistalta milloin vain.

KIRJAUDU TÄSTÄ!

 

Lähteet:

Emilia Karjula ja Tiina Mahlamäki (toim.): Kurinalaisuutta ja kuvittelua.  Kustantamo Tarke 2017.

 

Viides energia paljastui tonttujen piilopaikassa Lapissa

Keltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuusKeltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuus
Sanotaan, että sadussa on aina jokin opetus. Usein rohkea sankari lähtee seikkailuun ja vastoinkäymisistä selvittyään löytää aarteen tai saa sellaisen vaivanpalkakseen. Prinssille palkkioksi luvataan prinsessa ja puoli valtakuntaa.
Merirosvojen aarre on raskas rautalukkoinen, sammaleinen arkku täynnä jalokivia ja kultarahoja. Mammonaa muodossa tai toisessa, niitä saduista löytyy. Mutta mikä on mammonan syvin olemus?

 

Keltanuttuinen Tonttu on tyttötonttu, joka seikkailee Suomen Lapissa, Tonttulan Piilossa.Tuo paikka on ollut salaisuutena vuosituhansia, kunnes vasta viime aikoina sinne ovet on avattu ihmiskunnallle,

Tonttujen ja maahisten salattu paikka Tonttulan Piilo on täynnä viisautta, jota nyt sinne saapuville ihmisille voidaan jakaa.

 

Tonttulassa tiedetään mitkä energiat vaikuttavat kaikkiin elollisiin. Ihmiset puhuvat neljästä energiasta – maasta, tulesta, vedestä ja ilmasta – mutta tontut ja maahiset (ja ihmisistä vain viisaimmat) tietävät, että energioita on viisi.

 

Viides energia

Keltanuttuinen Tonttu selvittää viidennen energian arvoitusta uudessa tarinassa Keltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuus. Viidennen energian – rahan – ominaisuudet selvisivät, ja ne auttoivat tonttutytön kohti seikkailun viimeistä etappia. Siellä selviäisi tuhatvuotinen salaisuus, johon tarvitaan kaikkea viittä energiaa.

Mikä on tuo tuhatvuotinen salaisuus, joka takaa rauhan Tonttulaan ja kaikkialle maailmaan ? Sitä en sentään kerro tässä, voit lukea sen kirjasta. Mutta Tonttulan väen varjelemat rahan salatuimmat ominaisuudet voin paljastaa, ole hyvä!

 

Ote kirjasta Keltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuus (Anne Lukkarila, kustantaja Hullu Poro Oy, 2017):

Touhutyttö piti tauon, katsoi hetken kaukaisuuteen ja kääntyi sitten
katsomaan Keltanuttuista Tonttua tummilla silmillään:

 

”Sen voin sinulle rahasta kertoa, että vaikka sitä kuinka kertyisi, siihen ei saa rakastua. Rahalla ei myöskään saa rakkautta. Mutta raha on voimakas, sillä se on syntynyt viimeisenä ja siten saanut jokaisesta voimasta, energiasta, jonkin ominaisuuden itselleen.

 

Raha on kuten tuli: voimakas, nopea ja parhaimmillaan ruokkii elämää mutta pahimmillaan tuhoaa kaiken tieltään. Kuten tulikin, raha on hyvä renki mutta huono isäntä.

 

Raha on kuten ilma: jos sitä on riittävästi, sitä et huomaa. Jos se uhkaa loppua, huomaat nopeasti tukehtuvasi, vaikka voitkin hengittää. Jos et osaa elää harmoniassa rahan kanssa, estää se sinua näkemästä kauas ja olemasta avoin. Silloin se saa sinut tuijottamaan sisäänpäin, itseesi ja omaan napaasi. Parhaimmillaan se avaa katseesi ja sinulla on mahdollisuus nähdä ja kokea maailman ihmeet eritavoin kuin ilman sitä koskaan näkisit.

 

Raha on kuten vesi: se muuttaa muotoaan. Pelkkä seteli tai kolikko ei tuo iloa, mutta kun sen muuttaa vaikkapa ruoaksi, juomaksi, koulukirjoiksi, pehmeäksi pediksi tai kauniiksi vaatteeksi tai esineeksi, tuo se iloa omistajalleen. Mutta jos ihminen iloitsee rahoistaan vain yksin, ei hän tule onnelliseksi, vaikka sitä kuinka olisi.

 

Raha on kuten maa: sitä voi käyttää uuden rakentamiseen, vanhan parantamiseen ja elämän viljelyyn. Rahaa voi käyttää maanläheiseen auttamiseen ja kaikenlaisen ilon tuomiseen maailmaan ihmisille.
Samoin sitä voi käyttää yltiöpäisesti ja itsekkäästi tai pahoihin tarkoituksiin, sen avulla voi myös tuhota jo rakennettua.

 

Raha voi siis olla paha, yhtä paljon kuin hyväkin. Siksi on tärkeää, että se, jolla sitä on, elää tasapainossa rahansa kanssa. Oli sitä sitten liian paljon tai äärimmäisen vähän.”

 

Seuraa Keltanuttuista Tonttua huimaan seikkailuun ja selvitä tuhatvuotisen rauhan salaisuus!

Keltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuusKeltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuus

 

PS: haluatko kuulla lisää Luovasta Kirjoittamisesta ja Luovasta Kustantamisesta? Kirjaudu AK Kustannuksen kuukausikirjeen tilaajaksi niin saat

  • tietoa uusimmista bloggauksista
  • tärppejä&työkaluja kirjoittamisen ja julkaisemisen tueksi
  • uutisia Luovan Kirjoittamisen ja Luovan Kustantamisen uusista tuulista
  • ennakkotietoa tulevista AK Kustannuksen e-kirjoista ja muusta tuotannosta
  • reiluja tarjouksia VAIN kuukausikirjeen tilaajille! Kurkkaa tämänhetkinen valikoima Kaupasta.

Kuukausikirjeen tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään, ja voit kirjautua  helposti pois sähköpostilistalta milloin vain.

Tervetuloa – KIRJAUDU TÄSTÄ!

 

Anne Lukkarila

tietokirjailija ja pienkustantaja

AK Kustannus

kustannus@aklukkarila.com

 

 

Näin syntyi kirja jota ei kirjoitettu

Keltanuttuinen Tonttu

Kun kääntelin käsissäni satukirjaa Keltanuttuisesta Tontusta, tajusin, ettei sitä ollut kirjoitettu lainkaan.

No, viimeistelyvaiheessa toki tarina täytyi saada tekstiksi, jotta se saatiin kirjaksi, mutta muuten tarina syntyi viikossa tiimityönä draaman keinoin.

 

Tarina Keltanuttuisesta Tontusta syntyi osana matkailukohteen kehittämisprojektia. Hullu Poro Oy ja sen yrittäjä-omistaja Päivikki Palosaari halusi kehittää Taivaanvalkeiden kohteesta uudentyyppisen, erilaisen kohteen.

Teemaksi valikoitui alueen historiasta, perinteestä ja tarustosta kumpuavat myytit ja tarinat. Osana TEKES-hanketta käynnistettiin kehityspolku tarinan kirkastamiseksi. Tiedettiin, että tontut ja maahiset tulevat olemaan tärkeässä osassa, mutta tarvittiin vielä ydintarina.

Tarina syntyi työpajoissa

Ydintarinan laadun varmistamiseksi työn ohjaajiksi haettiin alan parhaimmistoa. Brittiläinen dramaturgian professori Allan Owens ja Susinnon  asiantuntija, filosofian tohtori Anne Pässilä ottivat ohjat yhden syksyisen viikon ajaksi Taivaanvalkeissa vuonna 2015. Hullu Poron henkilökunnasta koottiin luova tiimi, jonka tehtävänä oli työstää tarinaa dramaturgien ohjauksessa.

Allanin ja Annen ohjauksessa luova tiimi kehitteli henkilöitä, tarinaa, sen juonenkäänteitä ja huippukohtia. Ei sopinut myöskään unohtaa sankarin vastoinkäymisiä ja niistä selviytymistä. Tarinaan haettiin myös syvyyttä, metatason opetusta. Se löytyikin.

 

Löydä sisäinen tonttusi

Tarina kehittyi ja syveni päivä päivältä. Välillä käytiin kävelemässä Taivaanvalkeiden metsäpoluilla hakemassa inspiraatiota.

Keltanuttuisen Tontun tarina
Metsäretkellä hakemassa inspiraatiota. Kuvassa Anne Pässilä, Allan Owens ja Hullu Poron luovan tiimin jäseniä

 

Välillä rakenneltiin ryhmissä eri materiaaleista majoja, sellaisia, joissa kuvittelimme tonttujen ja maahisten asustavan.

Keltanuttuisen Tontun tarina
Syntymässä tonttujen ja maahisten asumuksia

 

Anne Pässilä piirsi jokaisena päivänä tarinaa suurelle, pitkälle paperille. Päivä päivältä tarina, sen henkilöt ja juonenmutkat piirtyivät silmiemme eteen värikkäinä piirroksina. Iltaisin Allan saneli sanelulaitteelleen sen päivän tarinan pätkän.

 

Viikon aikana rakentui tarinan draaman kaari, sadun päähenkilöt, juoni, seikkailu ja sen ratkaisu sekä se Suuri Opetus jota haettiin. Taivaanvalkeista sukeutuisi Tonttulan Elämyskylä, jonne ihmiset saisivat tulla löytämään luonnon, tonttujen ja maahisten valtakunnan ja sen tärkeimmän, oman Sisäisen Tonttunsa.

 

Viikon aikana syntynyt tarina purettiin äänitteestä ensin englanniksi tekstiksi käsikirjoitusmuotoon. Sen jälkeen se suomennettiin. Kun suomenkielinen käsikirjoitus oli halutussa mallissa, lähti käsikirjoitus käännettäväksi. Satukirja julkaisiin 7 eri kielellä – tulihan se myyntiin yhteen Suomen kansainvälisimmistä matkailukeskuksita, Leville.

 

Keltanuttuisen Tontun seikkailut jatkuvat

Keltanttuisen Tontun tarinan ympärille on nyt rakentunut kokonainen elämyskylä. Tutustu Tonttulan Elämyskylään tästä videosta, ellet pääse itse paikalle!

Jos haluat tietää, millainen on Keltanuttuisen Tontun tarina, pääset eteenpäin näistä linkeistä:

 

 

Jatkoseikkailu syntyi perinteisemmin

Jatkoseikkailu syntyi perinteisesti kirjoittamalla. Sen tapahtumat vievät sinut Tonttulan Elämyskylän salaisiin paikkoihin ja tutustut paremmin Tonttulan väkeen. Kirjan on kirjoittanut Anne Lukkarila ja kuvittanut Tiina Puljujärvi.

 

Keltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuusKeltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuus
Jatko-osa Keltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuus kirjoitettiin perinteisesti. Kirjan kirjoitti Anne Lukkarila ja kuvitti Tiina Puljujärvi.

 

Ote jatko-osasta Keltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuus

 

Tonttutyttö seurasi niskat nyrjällään mahtavan Seitakiven avautumista ja odotti malttamattomana sen heräämistä puhumaan. Hetken hiljaisuuden päästä kivi virkkoi:

  –  Sinähän se oletkin, sinäpä tietenkin. Nyt on se päivä, jolloin aurinko siirtyy pois pohjoiselta taivaankannelta, ja Valittu saapuu luokseni tuhannen vuoden odotukseni jälkeen. Arvelinkin, että se olisi sinun seikkailusi.

Tonttutytön silmät rävähtivät apposen auki:

  –  Miten niin minä? Minähän tulen tänne miltei joka aamu. Ja mistä Valitusta sinä puhut?

   Kivi oli hiljaa. Keltanuttuinen Tonttu siirteli painoaan jalaltaan toiselle hermostuksissaan. Mutta hän tiesi että Seitakiveä ei saanut hoputtaa. Ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen kivi vastasi:

  –  Kuuntele tarkoin, kerron tämän vain tämän yhden kerran. Tonttujen ja maahisten esi-isät ovat asuneet näillä mailla tuhat rauhan vuotta. Nyt kun Tonttulan Piilo on avattu ihmiskunnalle, on paikalle tullut uusia kulkumiehiä, ihmisiä, jotka toimivat eri tavoin kuin täällä eläneet. Valitun tehtävänä on selvittää salaisuus, joka takaa tonttujen, maahisten ja ihmisten yhteiselon ja  seuraavankin tuhatvuotisen rauhan.  Se on nyt sinun tehtäväsi.

   Tarvitset siihen neuvokkuutta ja Tonttulan kylän viisi taikapaikkaa. Taikapaikoista löydät viisi voimatarinan, Luotteen, osaa. Tuo löytösi minulle niin tulkitsen Luotteen viestin teille. Sen jälkeen seuratkaa viisautta tarkoin ja vaalikaa sitä, jotta se ei koskaan unohtuisi. Etsimäsi löydät täältä kylästä. Aloita sieltä, missä ajatuksesi virtaa kaukaisiin maihin.

   Mutta muista, sinun täytyy suoriutua tehtävästäsi ennen kuin viimeinenkin kesään väsynyt lehti putoaa maahan.

Sitten kivi sulkeutui.

Keltanuttuinen Tonttu jäi seisomaan hölmistyneenä paikoilleen.

  –  Minunhan piti vain tulla kuulemaan Seitakiven tarinoita, kuten aina ennenkin, hän tuhahti.

   Ja nyt kivi sälytti hänelle jonkin tuhatvuotisen tehtävän. Tonttutyttö kurtisti kulmiaan. Hän tiesi, että kivi oli kaikista viisain. Se oli vieläpä viisaampi kuin kylän mahtavin tietäjä, Ämmi Tietäjätonttu. Siksi kiven sanat oli syytä ottaa tosissaan.

   Tonttutyttö istahti kannolle istumaan. Mustikanvarvut kutittivat nilkkoja, mutta hän tuskin huomasi niitä. Viisi vastausta ja viisi taikapaikkaa… Missä ajatus virtaa kaukaisiin maihin… Mikä se voisi olla? Sitten tonttutyttö keksi: 

  –  Sehän on ikioma valtaistuimeni, Karhutuoli, jonka Seilori-Seppä veisti minulle! Siellä unelmoin aina siitä, mikä minusta tulisi isona, ja minne kaikkialle matkustaisin.

   Mutta missä oli sen taika ja kuinka hän löytäisi etsimänsä vastauksen?


Tarinasta tuotteiksi

Millaisia tarinoita ja tuotteita Keltanuttuisesta Tontusta vielä syntyykään. Yksi suomalainen menestystarina kasvaa konseptiksi lujaa vauhtia. Lue koko tarina artikkelista

Tarina taipuu Tuotteiksi

PS: haluatko kuulla lisää Luovasta Kirjoittamisesta ja Luovasta Kustantamisesta? Kirjaudu AK Kustannuksen kuukausikirjeen tilaajaksi niin saat

  • tietoa uusimmista bloggauksista
  • tärppejä&työkaluja kirjoittamisen ja julkaisemisen tueksi
  • uutisia Luovan Kirjoittamisen ja Luovan Kustantamisen uusista tuulista
  • ennakkotietoa tulevista AK Kustannuksen palveluista, e-oppaista ja muusta tuotannosta
  • reiluja tarjouksia VAIN kuukausikirjeen tilaajille! Kurkkaa tämänhetkinen valikoima Kaupasta.

Kuukausikirjeen tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään, ja voit kirjautua  helposti pois sähköpostilistalta milloin vain.

Tervetuloa – KIRJAUDU TÄSTÄ!

Anne Lukkarila

tietokirjailija ja pienkustantaja

Näin syntyi kirja Sata vuotta satumaata – poromiehen palkisilla

kansi sata vuotta satumaata

Olin juuri saanut aiemman muistelmateoksen julkaistuksi, kun minulle vinkattiin mielenkiintoisesta persoonasta, jonka tarina ansaitsisi tulla kuulluksi. Sovin tapaamisesta, ja eräänä helmikuisena lauantaina astuin Muotkan Tunturikylän pirttiin.

Minua odotti hiljainen tupa, pöydillä paloivat kynttilät. Laskulomakkeen toiselle puolelle oli kirjattu suurin kirjaimin viesti:

 

Minua oli odotettu.

 

En yhtään tiennyt, millainen henkilö minua odottaa. Suoraan sanottua minua epäilytti. Jos en itse ollut kuullut tästä 84-vuotiaasta matkailualallakin toimineesta miehestä mitään, mahtaisiko tarina koukuttaa minua tai muitakaan riittävästi?

No, tässä tapaamisessa se selviää,  ajattelin. Jos en viivy tuntia kauempaa, se olisi sitten siinä eikä mielenkiintoista materiaalia löytyisi riittävästi.

 

Ensi tapaaminen Muotkan Ruoktun tuvassa kesti viisi tuntia. Saamelainen poromies, matkailuyrittäjä ja entinen kunnallispoliitikko Hans Niittyvuopio jutteli elämästään ja minä kuuntelin.

 

Selväksi tuli, että tänne on palattava uudestaan – tämän miehen elämäntarina olisi kuultava ja tehtävä nähdyksi. Hans jättää lähtemättömän jäljen tapaamiinsa ihmisiin.

 

Tietoja verkosta ja verkostoilta

Ensimmäisen tapaamisemme jälkeen ryntäsin googleen: hain tietoja Niittyvuopioiden suvusta, saamelaisesta kulttuurista ja porotaloudesta. Hain tietoja sodanaikaisesta evakosta, Pohjois-Lapin kehittymisen vaiheista ja shamanismista.

Ymmärsin, että kirjoittaisin tulenarkoinakin pidetyistä aiheista, joista en vielä tiennyt riittävästi. Se oli haastavaa, hieman arveluttavaa mutta myös erittäin motivoivaa. Uuden tiedon hankinta ja oppiminen onkin tietokirjoittamisessa mielestäni miltei parasta.

 

Kun henkilön tarinaa kirjoitetaan, ovat lähipiirin haastattelut tärkeässä asemassa. On tärkeää, että ihminen piirtyy kirjoittajalle useammasta eri näkökulmasta tarkasteltuna.

 

Jututin Hansin nimeämiä henkilöitä,  perhettä ja pitkäaikaisia ystäviä.

Vain yksi haastattelu siirtyi ja siirtyi useaan otteeseen eri syistä, kunnes jäi kokonaan tekemättä. Hansin poika Sampo menehtyi kirjan viimeistelyvaiheessa.

 

Tapahtumat piirtyivät vihkoon

 

Kevään aikana ja vielä alkukesästäkin pidimme useita juttutuokioita ajettuani pitkän matkan Hansin luo. Istuimme Muotkan Ruoktun pirtissä ja kuuntelin Hansin tarinoita elämän varrelta.

Kirjoitin hänen seikkailujaan ja muistelmiaan ylös isoon A4 vihkoon kuulakärkikynällä.

Aiemman muistelmateoksen kirjoitin suoraan tietokoneelle – myös haastattelutilanteet aloitin avaamalla läppärin.

Nyt moinen ei olisi tullut kysymykseen. Sadan vuoden taakse yltäneet tarinointihetket olivat tunnelmaltaan miltei maagisia, niihin ei läppärit ja muut nykyajan vekottimet kuuluneet.

 

Miten tämä rahoitetaan?

Toisen tapaamisen jälkeen oli pakko ottaa puheeksi se, miten tämä projekti rahoitetaan ja kuinka se julkaistaan.  Jo ensimmäinen tapaaminen oli tehnyt minuun niin vahvan vaikutuksen, että sanoin Hansille, että tämä kirja tehdään joka tapauksessa.

Yrittäisin siis saada apurahaa hankkeeseen, ja löytää kirjalle kaupallisen kustantajan. Jos en saisi apurahaa, tulisi kirjoituspalkkaa sitten toivon mukaan kirjamyynnistä.

”Mutta me tehdään tämä joka tapauksessa”, sanoin Hansille. ”Jos ei muuten, niin julkaistaan tämä yhteistyössä.”  Kävimme keskustelua myös siitä, onko kirja pehmeä- vai kovakantinen. Sanoin, ettei elämäkerta voi olla pokkari. Se on kertomus yhden ihmisen elämästä ja ansaitsee kovat kannet.  Muistan myös sanoneeni:

 

Jotkut kirjat on vain kirjoitettava ja tämä on sellainen. Tämä kirja on kuvaus sinun elämästäsi,  ja sillä on jo suuri arvo sinällään.

 

Hain apurahaa kaikista mahdollisista avoinna olevista hausta. Kahdesta tärppäsi!

Taike rahoitti kahden kuukauden kirjallisen työskentelyn ja Suomen Tietokirjailijat ry avusti haastattelumatkojen tekemisistä. Rovaniemeltä Karigasniemeen on kuitenkin jo yhteen suuntaan 600 kilometrin matka.

Sain keskittyä olennaiseen ja pitää kirjan aikataulussa. Halusimme sen ilmestyvän Muotkan Ruoktun 50-vuotisjuhliin syksyksi.

 

Tarjoan kustannettavaksenne tarinallista muistelmateosta…

Lähetin kirjan kahdeksalle kustantamolle. Kukaan ei ollut kiinnostunut. Puolelta näistä ei tullut edes mitään vastausta. Reagoimattomuus  etenkin yhden osalta ihmetyttää yhä, koskapa kyseessä oli pohjoinen kustantaja.

Lopulta AK Kustannus julkaisi kirjan poiketen aiemmasta e-julkaisulinjastaan. Käytännössä siis minä ja Hans, sillä em. kustantamo on alun perin omille  liikkeenjohdon e-julkaisuilleni perustamani indiekustantamo.

Graafikko löytyi kuin onnenkantamoisena Rovaniemeltä tuttavapiiristä. Kirjapainona halusin käyttää minulle aiemmin tuttua Tunturi-Lapin Kirjapainoa. Toki silti kilpailutin molemmat. Pohjoiset tekijät ovat arvo sinällään jo siksi, että kyseessä on lapinmiehen tarina.

 

Hansin elämäntarina ei ole jäänyt käsiin. Ensipainos myytiin miltei loppuun alle kahdessa kuukaudessa. Tätä kirjoittaessa odotamme lisäpainosta.  Kirja on saatavilla kirjastoissa, kaikissa merkittävimmissä verkkokirjakaupoissa ja tietenkin Hansin matkailuyrityksessä, Muotkan Ruoktussa.

 

Kirjoitusvaihe sohvannurkassa

Intensiivisin kirjoitusvaihe tapahtui kotona, sohvannurkassa. Sohvallemme  oli levitettynä kasa tietokirjoja Lapista, Nils Aslak Valkeapään miltei koko tuotanto, saamelaista runoutta ja muistiinpanoni.

 

Faktojen tarkistaminen, haastattelumateriaalin purkaminen teksteiksi ja luvuiksi sekä kirjan jäsentäminen pitivät pepun tiukasti kiinni sohvassa. Itse synopsis ja sisällysluettelo syntyivät vaivatta. Sama henki leimasi koko kirjaprojektia.

 

Uskon, että kirja syntyi tuntureilta puhaltavaan myötätuuleen. Niin vaivattomasti kaikki tapahtui.

 

Kuvasuunnittelua porukassa

Kuvien keruu ja valinta oli oma savottansa. Siinä onneksi olivat korvaamattomaan apuna Hansin lähipiiri. Lähteinä olivat perhealbumit, vieraskirjat, matkailijoiden ottamat ja Hansille lahjoittamat kuvat… materiaalia kyllä löytyi mutta se oli armottomasti hajallaan. Onneksi sain apua.

 

Perustimme Google Driveen Kuvakansion, jonka jaoimme kaikille osallisille. Lähipiiri skannaili kuvia kansioon.

 

AK Kustannuksen luottograafikko Minna Kurttila sitten nappaili kuvia ohjeiden mukaisesti sieltä muokattavakseen ja sivuille siirrettäväksi.

Kansikuva löytyi, kun selasin erään Hansin hyvän tuttavan Martti Salmisen tekemää kopioitua kuvateosta, jossa hän kertoili monista Lapin retkistään sanoin ja kuvin. Kuvat olivat todella kauniita ja etenkin yksi niistä kolahti. Lopulta kuvaajan muista arkistoista löytyi juuri sopiva kuva kanneksi.

 

Käänteentekevä käynti Kaamasen Kievarissa

Erään haastattelumatkan jälkeen pysähdyimme mieheni kanssa Kaamasen Kievariin. Pysähdyin matkamuistohyllyn eteen ja katseeni nauliintui saamelaiseen runoantologiaan En laske, en koskaan. Siltä seisomalta käsitin, että haluan saamelaista runoutta rytmittämään tarinaa tietokirjassa.

Selailin kirjaa hyllyn edessä ja silmiini tarttui heti useampikin runo, jotka teemoiltaan istuivat Hansin elämän käänteisiin kuin nenä päähän.

Kirja lähti mukaani, olin tyytyväinen: tätä kautta kirja saisi omaperäistä tyyliä  ja saamelainen runous lisää silmäpareja yleisökseen.

Saamelaismuseo Siidasta tarttui myös monta teosta ostoskassiin.

 

Kirjaa juhlittiin

Kiitos apurahojen, graafikon ja kirjapainon sekä myötätuulen, aikataulussa pysytiin hienosti.

Kirja julkistettin 19.8.2017 Muotkan Ruoktussa, sen 50-vuotisjuhlissa, vain kuusi kuukautta ensitapaamisemme jälkeen. Läsnä oli puolensataa vierasta.

Lämminhenkisessä tilaisuudessa Hans kirjoitteli omistuskirjoituksiaan, taisin minäkin pyöräyttää nimeä muutamaan.

Tykkää AK Kustannuksesta Facebookissa niin näet tämän videon!

Aamulla monet vieraat kävivät kiittelemässä minua kädestä pitäen. ”Pidin siitä”, he sanoivat. Se oli ihan parasta.  ”Ostimme mukaan vielä muutaman lisää”, oli toiseksi parasta.

Tosin se paras kommentti saavutti minut vasta vähän aikaa sitten: ”Siinä kirjassa on yksi vika. Se on liian lyhyt. Olisin halunnut lukea niitä tarinoita enemmän.”

 

Uskon, että kun tekee jotain sydämestään ja pyyteettömästi, jotenkin universumi sen sinulle palkitsee. Oli se sitten myötätuuleen kirjoitettu kirja, tai jokin muu toimesi.

Onnea matkaan, kirjoittaja!

 

PS: Oletko muuten jo lukenut tämän?

Runoja hänelle – kirjoita oma kokoelmasi

PS: haluatko kuulla lisää Luovasta Kirjoittamisesta ja Luovasta Kustantamisesta? Kirjaudu AK Kustannuksen kuukausikirjeen tilaajaksi niin saat

  • tietoa uusimmista bloggauksista
  • tärppejä&työkaluja kirjoittamisen ja julkaisemisen tueksi
  • uutisia Luovan Kirjoittamisen ja Luovan Kustantamisen uusista tuulista
  • ennakkotietoa tulevista AK Kustannuksen palveluista, e-kirjoista ja muusta tuotannosta
  • reiluja tarjouksia VAIN kuukausikirjeen tilaajille! Kurkkaa tämänhetkinen valikoima Kaupasta.

Kuukausikirjeen tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään, ja voit kirjautua  helposti pois sähköpostilistalta milloin vain.

Tervetuloa – KIRJAUDU TÄSTÄ!

Anne Lukkarila

tietokirjailija ja pienkustantaja

AK Kustannus

Runoja hänelle – kirjoita oma kokoelmasi

Hukkuuko laaturuno harrastajamaisen ite-runouden sekaan?

Näin kyseltiin Nuori Voiman Lue-palstalla. Artikkelissa tuodaan esille runouden runsaudenpulaa. Suomalaiset kirjoittavat paljon. Kalevalainen kansa tuuttaa kokoelmia ehdolle kustantamoille valtavasti enemmän, kuin niitä julkaistaan. Kustantamoilla on oma työnsä löytää massasta helmet, laaturunot.

Niin, mitä on laaturuno? Varmaankin julkaisukelpoista, tuoretta, herättävää, moderniakin.

Mutta onko laaturunolla kriteereitä? Mitä ne ovat ja kuka ne määrittelee?

 

Kirjoita runo – vain  hänelle

 

Runojen paras laatuarvioija lienee kukin lukija kerrallaan.  Joillekin jokin runo kolahtaa lujaa, jättäen toisen täysin kylmäksi. Toisiin uppoaa syvällinen ja polveileva proosarunous, joku taas pitkästyy moisia lukiessaan ja tulkitsee mielellään kubistista runoa otsa hiessä.

Entä jos kirjoittaisinkin runoni vain yhdelle ihmiselle, lähimmälleni?

Laatukriteerinä voisi olla runojen kohteen kyynelten, kiitollisuuden tai liikutuksen määrä. Jos runous on rempseää, mittarista kävisivät naurunremahdukset.

Kaikki runoilijat eivät kaipaa tuntematonta, laajaa lukijakuntaa runoilleen. Riittää että HÄN lukee ne.  Ja tietää, että ne ovat HÄNELLE.

 

Kirjoittamatta jäänyt vauvakirja ja muita runokirjoja

 

Rovaniemeläinen Anne Laukkanen kirjoitti oman kokoelmansa tyttärelleen ylioppilaslahjaksi. Yksinhuoltajaäiti ei kiireiltään ollut ehtinyt täyttää tyttärelleen yhtään vauvakirjaa. Lähestyvät tyttären lakkiaiset sekä luovan kirjoittamisen kurssit lyriikan opintoineen antoivat alkusysäyksen henkilökohtaiselle kokoelmalle Ainokaiselle, armaalleni – kirjoittamatta jäänyt vauvakirja. 

 

Ainokaiselle, armaalleni kertoo yksinhuoltajaäidin ja ainoan tyttären yhteisen taipaleen odotusvaiheesta kotoa muuttamiseen asti. Runot on tarkoitettu korvaamaan kirjoittamatta jääneitä vauvakirjoja. Ne ovat päiväkirjamaisia merkintöjä yhdessä koetuista hetkistä.

 

Entä jos kirjoittaisitkin vain HÄNELLE? Silloin voisit julkaista teoksesi nopeasti, jopa ilmaiseksi. Voisit tuottaa itse oman, oikean EPUB- kirjan rautalankaoppaiden avulla. Helpoiten julkaisu sujuu, kun tallennat valmiin ja viimeistellyn kokoelmasi PDF-tiedostoksi. Kauniista kannesta ei ole ainakaan haittaa, joten kartoita, löytyykö lähipiiristäsi graafikkoa ellet itse hallitse kirjan taittamisen taitoa.

Voisiko Sinun runokokoelmasi Hänelle olla vaikka

  • puolisolle kiitos yhteisistä avioliittovuosista?
  • lahja ystävälle, joka täyttää pyöreitä?
  • rakkaudentunnustus salarakkaalle tai ihastuksen kohteelle?
  • runot, jotka haluat kirjoittaa, kun vielä muistat?
  • lahja lähestyvään luokkakokoukseen, runo per koulukaveri?
  • kokoelma runoja, joissa sanotaan kaikki ne asiat, joita et koskaan rohjennut sanoa?

 

Henkilökohtainen 9/11

 

Eteisen lattialla kaksi suurta

vansia lauantaiaamuna

 

Ensimmäinen murskaa lapsuuden

toinen nuoruuden

 

Alkaa pitkä aikuisuus

 

Haluatko lukea lisää? LATAA OMASI!

 

Joko muuten luit artikkelini

Innovointia kirjoituskuplassa

Jos Luovan Kirjoittamisen ja Luovan Kustantamisen uudet tuulet kiinnostavat, tykkää AK Kustannuksesta Facebookissa!

PS: haluatko kuulla lisää Luovasta Kirjoittamisesta ja Luovasta Kustantamisesta? Kirjaudu AK Kustannuksen kuukausikirjeen tilaajaksi niin saat

  • tietoa uusimmista bloggauksista
  • tärppejä&työkaluja kirjoittamisen ja julkaisemisen tueksi
  • uutisia Luovan Kirjoittamisen ja Luovan Kustantamisen uusista tuulista
  • ennakkotietoa tulevista AK Kustannuksen e-kirjoista ja muusta tuotannosta
  • reiluja tarjouksia VAIN kuukausikirjeen tilaajille! Kurkkaa tämänhetkinen valikoima Kaupasta.

Kuukausikirjeen tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään, ja voit kirjautua  helposti pois sähköpostilistalta milloin vain.

Tervetuloa – KIRJAUDU TÄSTÄ!

Anne Lukkarila

tietokirjailija, pienkustantaja

AK Kustannus

 

 

Kirjojen kaupallistamisen Harmaat Sävyt

Latasin lomamatkalle lukemiseksi Fifty Shades of Grey-sarjan kirjat, joista luin ensimmäisen Sidottu ja toisen Satutettu. Millainen olisi tämä kirjojen kaupallistamisen menestystarina lukuelämyksenä?

Ensimmäisten sivujen jälkeen lentokoneessa pyörittelin silmiäni…  hei haloo!!! Mies on komea, vapaa multimiljonääri ja nainen on 21-vuotias neitsyt joka laukeilee miten sattuu. Just. Pitäisikö minun lukea tätä harlekiinipornoa nyt sitten peräti kaksin kappalein???  En kuitenkaan punastunut.

 

Pöytälaatikosta bisnekseksi

Päätin kuitenkin lukea nuo kaksi eroottista nykyajan klassikkoa, sillä kirjasarjasta on tullut maailmanlaajuinen kaupallinen ilmiö, jonka ympärillä pyörii miljardibisnes: elokuvia, aikuisviihdetarvikkeita, viinejä, asusteita, parodioita…

Lisäksi kirja sai päivänvalon omakustanteena. En ihmettele, että käsikirjoitus on palautettu kaupallisilta kustantajilta, mikäli se sitä kierrosta on aikanaan tehnyt. Itse olisin antanut hylsyn ensimmäisen 30 sivun perusteella.

Mutta kirjallisiin ansioihin menestys ei perustukaan. Kieltämättä  E L James kuvaa rohkeita kohtauksia varsin suvereenisti – taustatutkimusvaihe on taatusti ollut mielenkiintoinen! Trilogian päätösopuksen Vapautettu lukemisen  jätin kuitenkin jo väliin. Samoin vastailmestyneen miesnäkökulmasta kirjoitetun Greyn.

Kaava oli jo selvillä.

Faneja on  maailmalla paljon. Kirjoja kaikissa muodoissaan on myyty tähän mennessä kaikkiaan yli 125 miljoona kappaletta.

 

Punaviiniä ja parodioita

Tohina kaupallisessa mielessä kirjan tiimoilla sen kuin yltyy. Kirjailija myy omassa verkkokaupassaan tarvikkeiden ja valikoitujen viinien lisäksi  jopa teddy-bear nalleja asiaankuuluvilla vermeillä varustettuna. Christian Grayn harmaasta silkkisolmiosta on tullut  Tšehovin kivääriin verrattava kulttiesine – solmion saa tilattua noin kympillä.

 

 

Maailmalla kirjasarjan nimen alla myytävät aikuisviihdelelut käytetään aina hyväksytettävänä kirjailijattarella itsellään. Tuotesarja on hyvin suojattu, mutta plagiaattejakin arvattavasti  löytyy pilvin pimein.

Kirjakauppojen sivuilta sarjaa selatessani huomasin, että trilogia on innoittanut muitakin tarttumaan kynään tai käymään näppäimistön kimppuun. 12 Shades of Surrender on antologia, jossa puolentusinaa novellistia on heittäytynyt eroottisen fantasian maailmaan. Konsepti on ilmeisesti toiminut, sillä samoja novellisteja löytyy 10 Shades seduction novellikokoelmasta. BSDM on näissäkin yhdistävä tekijä.

Mielenkiintoista on myös, kuinka graafisessa ilmeessä kuten kirjojen kansissa jäljitellään häikälemättä alkuperäisiä versioita.

Kieli poskellakin on sarjaa parodioitu: kirjailijanimi C.T.Grey on luonut hengentuotteen Fifty sheds damper , jonka vapaata suomennosta voi itse kukin pohtia (shed=vaja, katos, romu). Ainakin tässä parodian esittelytekstissä on varoitus:

 

WARNING: Shed addiction can seriously affect your health. Please read responsibly.

 

Muitakin löytyy, kuten Fifty Shades of Louisa May a Memoir of Transcendental Sex, tekstitaituriksi tunnustautuu tässä Louisa May Anonymous.

 

Kirjasta konseptiksi

Kaikki tämä oheistarjonta, joka alkujaan lähti  yhden naisen yhdestä omajulkaisusta, on kaupalliselta arvoltaan niin valtavaa, että se herätti miettimään sitä, olisiko tällaiselle kirjojen maailmojen tehokkaammalle konseptoinnille tilausta laajemminkin.  Angry Birds ja muut pelitalot taitavat tempun kyllä,  mutta entä me kirjojen kirjoittajat – tietokirjailijat, runoilijat, prosaistit, fantasiakirjailijat, novellistit?

 

Millaisen tuotteiston sinä loisit omalle julkaisullesi?

 

Suomessa vahvin tekijä on perinteisesti ollut Muumit, joiden kaupallistamistoimet perustuvat lisenssointiin.

Yksi konseptoinnin kotimaisista onnistujista on  SunInEye Produstion:in  Pikkuli , joka on tuotteistettu kumisaappaiksi, matkalaukuiksi, mobiilisovelluksiksi ja vientituotannoiksi. Miten yhdestä lastenkirjasta tuli vientikonsepti? Blogissani Tarina taipuu Tuotteiksi kerron Pikkulin tarinan.

 

Joten jos haluat ansaita kirjoittamisella uudella tavalla, niin säästä alkutuotantokustannuksissa ja satsaa tuotekehitykseen!

  • kirjoita e-kirja, jossa on The Maailma, jonne muutkin haluavat
  • tee  E L Jamesit eli Omakustanteet tai tässä tapauksessa Itsejulkaisut
  • tee Kirjastasi Konsepti.

Sitä paitsi e-kirjan teko on melko helppoa, ja itsetehtynä jopa ilmaista. Tällä oppaallapääset alkuun.

Onko sinulla pöytälaatikossa vaikkapa runokokoelma, jonka haluaisit näkyväksi? Käy kurkkaamassa ja tykkäämässä AK Kustannuksesta Facebookissa, niin pysyt ajan tasalla Kirjoittamisen ja Kustantamisen uusista tuulista ja bloggauksista!

Joko olet lukenut Pikkulin tarinan?

Tarina taipuu Tuotteiksi

PS: haluatko kuulla lisää Luovasta Kirjoittamisesta ja Luovasta Kustantamisesta? Kirjaudu AK Kustannuksen kuukausikirjeen tilaajaksi niin saat

  • tietoa uusimmista bloggauksista
  • uutisia Luovan Kirjoittamisen ja Luovan Kustantamisen uusista tuulista
  • ennakkotietoa tulevista AK Kustannuksen e-kirjoista ja muusta tuotannosta
  • reiluja tarjouksia VAIN kuukausikirjeen tilaajille! Kurkkaa tämänhetkinen valikoima Kaupasta.

Kuukausikirjeen tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään, ja voit kirjautua  helposti pois sähköpostilistalta milloin vain.

Tervetuloa – KIRJAUDU TÄSTÄ!

 

Anne Lukkarila

tietokirjailija, kouluttaja ja kirjoittajaohjaaja

indiejulkaisija